Loviisan_Tor

Tor voitti ”paikalliskamppailun”

Vauhtia ja jännitystä riitti melkein alusta loppuun kun Loviisan Tor lauantai-iltana kohtasi Ådalens IF:än Sipoosta. Peli päättyi numeroin 11-7 ja maalikuninkaaksi nousi jälleen kerran Jonas Hällfors neljällä täysosumallaan.

– Tor oli tällä kertaa parempi, sanoo vastustajan parhaaksi pelaajaksi valittu Mikko Piippo ottelun jälkeen.  Meillä oli runsaasti maalintekopaikkoja ja mikäli olisimme pystyneet niitä kaikkia hyödyntämään niin ottelun lopputulos olisi voinut olla toinen.

Jonas Hällfors totesi että ottelu oli tasainen, mutta Tor onnistui tällä kertaa maalinteossa paremmin.

– Tottakai ottelu ÅIF:ää vastaan aina sytyttää ja oli todella kiva voittaa.

Jonas Hällfors teki jälleen neljä maalia. Foto: Carita Liljendahl

Jonas Hällfors teki jälleen neljä maalia. Foto: Carita Liljendahl

Sekä Mikko Piippo että sipoolaisjoukkueen valmentaja Sebastian Freudenthal on edustanut Tori a aikaisemmin. Toinen pelaajana ja toinen vielä viime vuonna päävalmentajana. Molempien mielestä Loviisaan on kivaa tulla pelaamaan.

– Monta vuotta tässä on ollut salibandyssä mukana, sanoo Freudenthal. Onhan se kivaa kun vielä osaa tuntea, että on perhosia vatsassa ennen pelin alkua.

Ådalens IF oli latautunut erityisen hyvin ennen ottelua. Freudenthalin mukaan joukkue ei silti onnistunut puolustamaan niin hyvin kuin piti. Eikä onnistunut estämään Hällforsia tekemästä maaleja.

– Teimme silti seitsemän maalia ja se oli positiivinen juttu, hän lisää.

Torin pelaajavalmentaja Peik Salminen kehuu joukkueensa maalivahtia. Ilman Henri Haapaniemen loistavia torjuntoja, joita tuli oikeaan aikaan, ottelun lopputulos olisi voinut ollut toinen.

– Tuntuu myös siltä että olemme viime aikoina joukkueena tehneet jotain oikein. Tällainen voitto maistuu hyvälle.

Ådalens IF:n riveissä pelasi myös Dan Forsström (1+0), joka viime vuonna vielä edusti Toria, ja entinen Torpelaaja Jyri Laine (1+1).

Ensimmäisen erän jälkeen peli oli tasan 3-3. Tämän jälkeen Tor vei erät numeroin 3-1 ja 5-3. Ottelu oli silti jännittävä, koska ÅIF ei antanut missään vaiheessa periksi. Kavennusmaalit tulivat usein heti Torin maalien jälkeen, ja pari maalia oli kaunista katseltavaa.

Tor pelaa keskiviikkona Helsingissä missä vastustajana on tähän saakka ei kertaakaan hävinnyt Erä Akatemia. Seuraava kotipeli ennen joulutaukoa pelataan sunnuntaina 11 joulukuuta jolloin Loviisaan saapuu NST Lappeenrannasta.

Torin pisteet: Jonas Hällfors 4+1, Conny Lindblom 1+2, Jesse Tolvanen 1+1, Tuomas Savukoski 1+1, Jere Jokinen 1+1, Tommi Taimisto 1+0, Iiro Liede 1+0, Matias Palm 1+0, Julle Sumén 0+2, Andreas Hietala 0+2, Alvar Luode 0+1.

Maalit videolla.

Lehdistötilaisuus videolla.

Toinen jatkoaikavoitto Torille

Melkein samat kuviot toistuivat Torin peleissä lauantaina ja sunnuntaina. Peli päättyi tänä iltana myös Josbaa vastaan varsinaisen peliajan jälkeen 4-4, ja jatkoaika alkoi ylivoimalla. Sunnuntaiottelun voittomaali tehtiin ylivoimalla kun 50 sekuntia jatkoajasta oli pelattu.

Jonas Hällforsin täysosuma 5-4 oli kaunista katseltavaa. Andreas Hietalan tarkka poikkisyöttö lähti vasemmalta laidalta kentän yli missä Hällfors melkein heittäytyi pallon perään ja iski sen maaliin.

Jonas Hällfors teki neljä maalia Josbaa vastaan. Kuva: Benny Liljendahl

Jonas Hällfors teki neljä maalia Josbaa vastaan. Kuva: Benny Liljendahl

– Maikea voitto taas jatkoajalla, sanoo neljä maalia tehnyt Hällfors ottelun jälkeen.

Tor tiesi että joukkue kohtaa sisuuntuneen vastustajan kun Josba edellisenä päivänä oli hävinnyt peräti 8-0 Turussa. Hällforsin mielestä Tor ei heti ollut hereillä mutta pääsi kuitenkin hieman myöhemmin hyvin peliin mukaan.

Torin Joni Kelloniitty joutui kärsimään viiden minuutin rangaistuksen väkivaltaisen pelin takia ensimmäisen erän lopussa. Rangaistuksen aikana Josba teki kaksi maalia ja karkasi 4-1 johtoon.

Torin pelaajavalmentaja Peik Salminen mielestä Josba oli parempi ensimmäisessä erässä ja myös 10 minuuttia toisessa erässä.

Joukkue riemuitsee voittomaalin jälkeen. Kuva: Benny Liljendahl

Joukkue riemuitsee voittomaalin jälkeen. Kuva: Benny Liljendahl

– Olen vähän pettynyt meidän asenteeseen, ilmeet olivat surulliset ja haukuttiin tuomareita. Onneksi nähtiin viimeisten 30 peliminuuttien aikana meiltä kypsempää peliä.

Josban valmentaja Santeri Raatarila totesi että Tor taisteli hyvin ja onnitteli joukkuetta varsin kauniista voittomaalista.

– Oli tiukka peli, paljon mahtuu 60 minuuttiin. Vastustajan pitkän jäähyn aikana saimme vähän etumatkaa, mutta tämän jälkeen meidän pakka oli välillä aivan sekaisin.

Torilla oli pelin loppuvaiheessa myös tolppalaukaus joka lähti Conny Lindblomin mailasta. Siihen peli olisi saattanut rakteta, mutta ei ratkennut.

Torin parhaaksi pelaajaksi valitiin Jonas Hällfors. Kaksi Östnyland-lehden tähteä sai Tuomas Savukoski ja Alvar Luode sai yhden.

Seuraava peli pelataan lauantaina 3 joulukuuta Loviisassa kello 17, vastustajana Ådalens IF.

Torin pisteet: Jonas Hällfors 4+0, Tuomas Savukoski 1+0, Andreas Hietala 0+2, Iiro Liede 0+2, Jere Jokinen 0+1.

Tulospalvelu.
Maalikooste.

Blue Fox kaatui kotona

– Hieno joukkuesuoritus. Meidän kolmas kentällinen pystyi pitämään palloa niin hyvin ettei vastustajat sitä juurikaan saaneet.

Näin toteaa Loviisan Torin pelaajavalmentaja Peik Salminen Blue Fox – Tor-ottelun jälkeen lauantai-iltana.

Ensimmäinen erä oli kotijoukkueen paras. Torille tuomittiin kaksi jäähyä ja toisen aikana Blue Fox teki 1-0. Erä päättyi 2-0.

Toisessa erässä Torin vauhti oli hyvä ja joukkue vei erän numeroin 4-1. Roope Mutka Blue Foxin maalissa torjui 16 kertaa ja Niko Nordström Torin maalissa kolme kertaa. Epäonnistunut rangaistuslaukaus erän alussa ei lannistanut Toria.

Tommi Taimisto teki kolme maalia. Näin teki myös Jere Jokinen.

Tommi Taimisto teki kolme maalia. Näin teki myös Jere Jokinen. Arkistokuva: Loviisan Tor.

Ajassa 48.14 Blue Fox kavensi 4-5 mutta sen jälkeen Tor piti ohjaimet käsissään.
Tor voitti numeroin 4-8 (2-0, 1-4, 1-4). Viimeinen maali tehtiin tyhjään häkkiin.

Huomenna Tor kohtaa Vaasassa SB Vaasan kello 16 alkavassa pelissä.

Torin pisteet: Tommi Taimisto 3+0, Jere Jokinen 3+0, Andreas Hietala 1+0, Jonas Hällfors 1+0, Tuomas Savukoski 0+3, Peik Salminen 0+3, Julle Sumén 0+2.

Tulospalvelu.

Maalit videolla.

 

 

1 2 3