Josba

Pitkän matkan viikonloppu

Loviisan Tor otti divarin salibandyn runkosarjassa hienon voiton lauantai-iltana Joensuussa Josbaa vastaan. Ensimmäisestä tasaisesta erästä huolimatta lopputulokseksi kirjattiin 3–11 (2–4, 1–3, 0–4).

– Ensimmäinen erä oli kyllä erittäin tasainen. Molemmat joukkueet tekivät vuorotellen maaleja. Toisen erän puolessavälissä pääsimme sitten johtoon ja pystyimme pitämään sen. Kolmannesta erästä jäi hyvä mieli kun teimme neljä maalia.

Torin valmentaja Marko Paju istuu linja-autossa matkalla Joensuusta Kuopion kautta Liminkaan ja toteaa, että tottakai pitkät matkat rasittavat. Joukkue vietti yön hotellissa Joensuussa ja pieni takaisku koettiin myös kun Asko Santero sairastui ja joutui lähtemään kotiin Helsinkiin. Lähtökohdat ovat silti samanlaiset kaikille joukkueille.

– Meillä oli alunperin 18 pelaajaa ja veskarit mukana, joten pärjäämme kyllä, sanoo Paju. Jokaiselle pelaajalle jaetaan vastuuta ja kokoonpanoihin tehdään pieniä muutoksia jotka hyödyntävät kokonaisuutta.

Ottelu Limingan Niittomiehiä vastaan alkaa sunnuntai-iltana 28. tammikuuta kello 18.30.

Torin seuraava peli runkosarjassa pelataan lauantaina 3.helmikuuta kotona SB Vaasaa vastaan. Ottelu Ådalens IF – Tor siirrettiin cupfinaalin takia ja se pelataan vasta tiistaina 27.helmikuuta.

Tulospalvelu.

Ottelu LNM – Tor päättyi numeroin 8–3.
Tulospalvelu.

Tor voittoon rangaistuslaukausten avulla

Varsinaisen peliajan jälkeen ottelussa Tor–Josba tilanne oli 7–7 lauantai-iltana. Uusien sääntöjen mukaan voittaja pitää löytyä ja koska jatkoaikakaan ei tuottanut tulosta siirryttiin rangaistuslaukauskisaan.

Jere Jokinen, tehot 2+1. Foto: Loviisan Tor, arkisto.

Tässä Tor oli hieman parempi ja voitti numeroin 2–1 ja täten ottelun lopputulos kirjattiin numeroin 8–7.

Eränumerot tässä jännittävässä ja tapahtumarikkaassa pelissä olivat 3–2, 2–1 ja 2–4. Rangaistuslaukauskisa päättyi 2–1 Torille, maalintekijät siinä Peik Salminen ja Joni Niiranen.

Torin pisteet varsinaisen peliajan jälkeen: Jere Jokinen 2+1, Iiro Liede 1+0, Atte Silvennoinen 1+0, Conny Lindblom 1+0, Peik Salminen 1+0, Sami Aalto 1+0, Andreas Hietala 0+1, Jesse Tolvanen 0+1, Teemu Karjalainen 0+1, Dan Forsström 0+1.

Tor pelaa huomenna sunnuntaina 22.10 jälleen kotona. Ottelu alkaa kello 17, vastustajana Limingan Niittomiehet.

Maalikooste

Lehdistötilaisuus

Tulospalvelu.

Tasapeli Joensuussa

Mikko Valto teki tasoitusmaalin 3-3. Foto: Loviisan Tor

Loviisan Tor ei päässyt ihan näyttämään parasta osaamistaan sunnuntai-iltana Joensuussa. Kymmenkunta Torin fania oli ottelua seuraamassa ja he olivat tyytyväisiä yhteen pisteeseen.

Tor pelasi vajaalla miehistöllä. Poissa olivat muun muassa Jesse Tolvanen, Julle Sumén ja Jere Jokinen. Viime hetkellä ennen matkalle lähtöä sairastui möys Stefan Brusas.

Ottelu päättyi numeroin 5-5 myös jatkoajan jälkeen. Eränumerot olivat 3-1, 1-2, 1-2, 0-0.

Josba hallitsi peliä melkein koko ajan ja piti palloa myös jatko-ajalla. Tor pelasi hyvin kymmenen minuutin aikana toisessa erässä. Maalivahtien torjunnat olivat kolmannessa erässä 3-17, joten Torin Niko Nordströmilla riitti töitä tolppien välissä.

Vaikka Tor ei pelannut erityisen hyvin kolmannessa erässä joukkue teki kaksi tärkeää maalia, kavennus 5-4 ja tasoitus 5-5.
Ensimmäiset maalinsa tämän kauden divarissa tekivät Mikko Valto (3-3) ja Nicolas Malmberg (5-5).

Loviisan Tor on nyt neljäntenä sarjassa, pisteitä 27. Seuraavat ottelut pelataan kotikentällä tulevana viikonloppuna. Lauantaina vastustajaksi saapuu Blue Fox ja sunnuntaina SB Vaasa.

Torin pisteet: Nicolas Malmberg 1+1, Jonas Hällfors 1+1, Joni Kellonitty 1+1, Andreas Hietala 1+0, Mikko Valto 1+0, Tuomas Savukoski 0+1, Peik Salminen 0+1.

Tulospalvelu.

 

Toinen jatkoaikavoitto Torille

Melkein samat kuviot toistuivat Torin peleissä lauantaina ja sunnuntaina. Peli päättyi tänä iltana myös Josbaa vastaan varsinaisen peliajan jälkeen 4-4, ja jatkoaika alkoi ylivoimalla. Sunnuntaiottelun voittomaali tehtiin ylivoimalla kun 50 sekuntia jatkoajasta oli pelattu.

Jonas Hällforsin täysosuma 5-4 oli kaunista katseltavaa. Andreas Hietalan tarkka poikkisyöttö lähti vasemmalta laidalta kentän yli missä Hällfors melkein heittäytyi pallon perään ja iski sen maaliin.

Jonas Hällfors teki neljä maalia Josbaa vastaan. Kuva: Benny Liljendahl

Jonas Hällfors teki neljä maalia Josbaa vastaan. Kuva: Benny Liljendahl

– Maikea voitto taas jatkoajalla, sanoo neljä maalia tehnyt Hällfors ottelun jälkeen.

Tor tiesi että joukkue kohtaa sisuuntuneen vastustajan kun Josba edellisenä päivänä oli hävinnyt peräti 8-0 Turussa. Hällforsin mielestä Tor ei heti ollut hereillä mutta pääsi kuitenkin hieman myöhemmin hyvin peliin mukaan.

Torin Joni Kelloniitty joutui kärsimään viiden minuutin rangaistuksen väkivaltaisen pelin takia ensimmäisen erän lopussa. Rangaistuksen aikana Josba teki kaksi maalia ja karkasi 4-1 johtoon.

Torin pelaajavalmentaja Peik Salminen mielestä Josba oli parempi ensimmäisessä erässä ja myös 10 minuuttia toisessa erässä.

Joukkue riemuitsee voittomaalin jälkeen. Kuva: Benny Liljendahl

Joukkue riemuitsee voittomaalin jälkeen. Kuva: Benny Liljendahl

– Olen vähän pettynyt meidän asenteeseen, ilmeet olivat surulliset ja haukuttiin tuomareita. Onneksi nähtiin viimeisten 30 peliminuuttien aikana meiltä kypsempää peliä.

Josban valmentaja Santeri Raatarila totesi että Tor taisteli hyvin ja onnitteli joukkuetta varsin kauniista voittomaalista.

– Oli tiukka peli, paljon mahtuu 60 minuuttiin. Vastustajan pitkän jäähyn aikana saimme vähän etumatkaa, mutta tämän jälkeen meidän pakka oli välillä aivan sekaisin.

Torilla oli pelin loppuvaiheessa myös tolppalaukaus joka lähti Conny Lindblomin mailasta. Siihen peli olisi saattanut rakteta, mutta ei ratkennut.

Torin parhaaksi pelaajaksi valitiin Jonas Hällfors. Kaksi Östnyland-lehden tähteä sai Tuomas Savukoski ja Alvar Luode sai yhden.

Seuraava peli pelataan lauantaina 3 joulukuuta Loviisassa kello 17, vastustajana Ådalens IF.

Torin pisteet: Jonas Hällfors 4+0, Tuomas Savukoski 1+0, Andreas Hietala 0+2, Iiro Liede 0+2, Jere Jokinen 0+1.

Tulospalvelu.
Maalikooste.