Tor – Classic 6-8 (2-4, 3-1, 1-3)

Loviisan Tor ei saanut pidettyä pakettia kasassa täydet 60 minuuttia. Vaikka isäntien peli kulki ajoittain mallikkaasti, varsinkin toisessa erässä, onnistuivat tamperelaiset nappaamaan täydet pisteet. Ilman Classicin maalivahti Niemisen gamesaveria tilanteessa 6-7 kolmannen erän lopussa olisi lopputulos toki saattanut olla toinen.

Tor sai otteluun unelma-alun, verkko heilui jo ajassa 0:15. Tästä huolimatta isäntien avauserä oli hieman nihkeä. Toisessa erässä loviisalaisyleisölle tarjottiin hienoa salibandyviihdettä. Torin kaikki kolme ketjua saivat annettua painetta vieraille, vastaavasti vieraiden karvauspeliä saatiin murrettua välillä melkoisen rohkealla lyhytsyöttöpelillä omalla puolustusalueella. Tilanne oli oikeudenmukaisesti tasan 5-5 kahden erän jälkeen.

Isäntien hyvä vire hiipui hieman kolmannessa erässä. Aivan erän alussa Classic pääsi rokottamaan suoraan loviisalaisten pallonmenetyksestä. Tor osoitti kuitenkin hyvää asennetta ja laadukkaita maalintekopaikkoja saatiin luotua. Raudan kilinä ja Niemisen näpit pitivät kuitenkin huolen siitä että pisteet matkasivat Tampereelle.

Juha Kivilehto ei vieläkään pystynyt pelaamaan täyttä ottelua. Erikoistilanteiden erikoismies saalisti kuitenkin tehot 0+2. Torin kolmonen (Jousi – Liljenbäck – Hällfors – Brusas – Jaakkola/Ruohonen) pelasi pirteästi.

Tilanne pudotuspeliviivan ympärillä on kutkuttava. Lisäpisteitä tarvitaan, taistelu jatkuu lauantaina 16.2. ottelulla Tor – Josba.

Torin tehomiehet: Etholen 2+0, N. Niiranen 2+0, Lehkonen 1+1, Kivilehto 0+2, Hietala 1+0, Andersson 0+1, J. Niiranen 0+1, Salminen 0+1