B-JUNNUILLE LAUANTAINA KAKSI VOITTOA

 

B-junnujen kauden 2011 – 2012 ensimmäinen peli pelattiin Porvoossa 2.10.
Vastustajamme oli HePa ja se voitettiin 4 – 3.

Eilen 15.10. olimme Lohjalla pelaamassa. Matkassa oli 10 kenttäpelaajaa ja
yksi maalivahti, joista kenttäpelaajista neljä enemmän tai vähemmän
sairaita.
Ensimmäinen peli Lohjan Losb´ia vastaan päättyi voitoksemme 6 – 4. Kuulimme,
että ennen peliä pihalla käytiin paikallisten keskuudessa keskustelua, jossa
meitä pidettiin läpihuutojuttuna (tätä eivät pelaajamme tienneet). Peli oli
kovin rikkonaista, Lohjalle jaettiin 10 min. rangaistuksia ja meille kaksi
minuuttia.

Toinen peli Tor – Åif päättyi voitoksemme 3 – 0. Ensimmäisessä erässä ei
maaleja tehty, peli oli tasaista vääntöä. Toisessa erässä sitten löytyi pari
pallonmentävää reikää vastustajan puolustuksesta ja viimeisessä erässä
tehtiin kolmas maali. Koko pelaajistomme antoi parastaan, erätauoilla
niistettiin nenät, ja taas menoksi. Koko joukkue oli yhtä mieltä siitä, että
varsinkin tässä pelissä maalivahtimme Jens Lill-Smeds pelasi unelmapelin.
Paluumatkalla bussissa oli sitten väsynyttä, mutta onnellista porukkaa.