Voitosta voittoon kulkeva ja Ray Backmanin luotsaama Classic saapuu keskiviikkona Loviisan hornankattilaan. Tamperelaiset saivat jalkeille tälle kaudelle erittäin kovan ryhmän. Joukkueeseen littyi pari mestaruutta Sveitsistä hakenut Ilkka Mäkipää ja kaiken kukkuraksi Trackersin ykkösketju. Kun entuudestaan Classicin riveistä löytyy pari maailmanmestaria, niin voidaan puhua erittäin vahvasta mestarisuosikista. Maalia vartioi hyvällä menestyksellä Josbasta saapunut Tomi Ikonen. Pistemiehinä erottuvat kotikisoihin vahvasti matkalla oleva Lassi Vänttinen ( 12+13 ) ja liigan parhaisiin puolustajiin lukeutuva Mika Savolainen ( 4+12 ). Hämeenlinnan viimevuotinen ykköskenttä on tehoillut 34-pisteen edestä. Ylivoimalla Classic on liigan toiseksi tehokkain, loviisakin on mukavasti viidenneksi tehokkain. Alivoimalla Tor on toistaiseksi liigan ykkönen päästäen kuudessa ottelussa vain kaksi maalia pelatessaan alivoimalla. Classic on samassa vertailussa sijalla 4.
Tor on jatkanut tasaisia taisteluita ja onnistunut viimeisissä ( Erä & TPS ) otteluissaan pelillisesti hyvin. Erälle kärsittiin kauden parhaalla pelillä niukka tappio ja heti seuraavana päivänä otettiin Turun tv-ottelusta pisteet tyylikkäästi lukemin 2-6. Classic kylvetti Erää kotonaan maalein 9-0. Viimeisimmässä ottelussaan manselaiset hakivat espoosta selkeän voiton lukemin 5-9. Joukkueen kentälliset hakevat vielä lopullista muotoaan ja alkuviikon harjoitukset ovatkin erittäin tärkeät jatkonkin kannalta. Keskiviikon pelistä on varmuudella pois vain Niklas Niiranen puolustusvoimain ” käskyn ” vuoksi. Loviisalaisten tehomiehinä ovat häärineet Peik Salminen ( 8+5 ) ja Pekka Lindgren ( 8+1 ). Maalilla Paolo Keinänen on onnistunut erinomaisesti ja löytyy liigan kärkikolmikosta torjuntatilastojen valossa.
Loviisalainen yleisö on ottanut paikkansa selkeänä ykkösenä salibandyliigan kartalla. Kertakaikkisen upea yleisö on kannustanut villisti omiaan ottelusta toiseen. Lisäksi vieraspeleihin on saatu jalkeille bussillinen faneja. Classicin pelaajilla onkin edessään Torin lisäksi maan äänekkäin yleisö.
Tule taas paikalle kannustamaan Loviisan Toria!
TOR – Classic 27.10 klo 18:30. Tervetuloa!




