Loviisan Torin pelaajia löytyy peräti kolmen eri maan maajoukkueista tauon aikana. Kotimainen tähti on Samir Mountassir, joka esiintyy U-19 joukkueen mukana viikonlopun maaotteluissa Barona-Areenalla. Viron maajoukkueessa MM-kisapaikasta taistelee Marek Öige. Latvian mukana on valmentajan lisäksi Aigars Belasovs, Ingus Laivins ja Mihails Kostusevs.
Muu joukkue harjoittelee normaalisti viikonlopun ajan. Juuso Meriläinen & Pekka Lindgren ovat hieman toipilaina eri vammojen vuoksi. Tor jatkaa liigan pelejään jälleen kotona 13.11 Oilersia vastaan ja 14.11 kohdataan vieraissa SSV. Salibandyliigassa pelataan Torin osalta neljä peliä ennen MM-kisoja. Mukavaan settiin kuuluu myös vielä KooVee kotona ja ennen taukoa päästään revanssia kokeilemaan viime kauden karsintojen vastustajasta, FBT Porista. Herkkua on siis tarjolla.
Alkukausi on mennyt arvosanalla 7+. Positiivisinta on ollut huomata kaikkien joukkueiden olevan voitettavavissa – oikeasti. Classic oli lienee se vaikein vastustaja tehokkuudellaan, muttei muuten erottunut ylivoimaisena. Viimeinen ottelu oli alkukauden heikoin Josbaa vastaan vieraissa. Ottelu ei oikein ikinä edes käynnistynyt, kun se jo loppui. Vaisu esitys kokonaisuudessaan




