Sunnuntaina 31.10.2010 pelattiin Suomensalibandyliiton naisten II-divisioonan eteläisen Suomen alueen otteluita Espoon Esport Areenalla. Torin naisjoukkue kohtasi nuorekkaan Korskan joukkueen Korsosta ja Porvoonsalibandyseuran II joukkueen.
Ensimmäinen ottelu oli Korson kaikua vastaan, jolla oli alla hienosti sujunut päivän ensimmäinen peli jonka korsolaiset voittivat selvin numeroin. Odotettavissa oli siis vauhdikas ja kiihkeä ottelu. Näin olikin ja ottelun ensimmäinen erä oli jäähyjen värittämää rymistelyä jossa Esportin kaukalo oli korjausta vailla vähän väliä. Ottelussa kolisteltiin tolppia molemmissa päissä tilanteiden vaihdellessa päästä päähän. Loviisalaisten leveämpi materiaali, kokeneempi joukkue sekä selvästi parempi fysiikka käänsivät ottelun Torin joukkueelle vaikka Esport Areenan liukas pelialusta verotti joukkueen nopeuden hyödyntämistä. Korska sai ottelussa lähinnä yksittäisiä vasta hyökkäyksiä mutta ei pystynyt pitämään yllä pitkiä hyökkäyksiä jotta loviisalaisilla olisi ollut suurempi ongelmia omalla puolustus alueella. Selvä voitto 3-1 ja kaksi pistettä kotiin viemisiksi.
Päivän toinen ottelu oli kahden tunnin levon jälkeen PSS II joukkuetta vastaan joka nousi kolmos divisioonasta viime kaudella pelattuaan siellä huiman kauden ja voittaen kaikki pelinsä. Otteluun toi lisä maustetta kun viime kaudella Loviisassa pelannut Emma Lilja oli porvoolaisten riveissä. Ottelu oli alusta asti yhtä keltasinistä myllyä vastustajan alueella loviisalaisten pyörittäessä peliään todella näyttävästi. Kolmen ketjun vauhdikas peli ja viiden puolustajan käyttö varmisti sen , etteivät porvoolaiset päässeet ylärimaa lähemmäksi Torin maalia. Selvääkin selvemmät numerot Torin naisille , 8-0 voitto PSSII joukkueesta.
Kun Torin naiset ottivat täyden pistepotin niin nousi joukkue samalla lohkon kärkeen ainoana puhtaan pelin joukkueena.
Valmennuksen kommentit:” Ensimmäisen peliin ollaan osittain tyytyväisiä kun tuli pisteet ja voitto, mutta oltaisiin voitu paljon parempaankin. Parasta oli hyvä alivoimapeli ja yksi alivoima maali. Porvoo peli osoitti sen mitä ollaan odoteltukin, laajalta rintamalta löytyi vastuun kantajia, ketjujen peli alkoi loksahtaa kohdilleen ja hyvää fysiikkaa hyödynnettiin joka tilanteessa. Tosi hyvää peliä. Tästä treenit jatkuu nyt maanantaina fysiikka painoitteisilla jotta jatkossakin ollaan kunnossa. Hyvä Torin Naiset!!”
NAISET II-DIV. 2.LOHKO
Loviisa 6 6 0 0 24- 8 12
FB Falcons 6 4 1 1 20- 15 9
ÅIF 6 3 1 2 24- 14 7
KorsKa 6 2 2 2 14- 13 6
PSS II 6 2 2 2 16- 24 6
Tiikerit II 6 2 1 3 18- 19 5
Paksu Bertta 6 1 0 5 10- 20 2
Derius 6 0 1 5 6- 19 1




