Edustus päätti Savon matkailunsa voittamalla jännittävässä ottelussa ZZ Top Teamin. Tor lähti otteluun kahdella kentällisellä ja pelasi näin loppuun asti.
I-erä: Ottelu alkoi varovasti ja tunnustellen. Ensimmäinen tilanne syntyi kun Petri Mäki n. 4 min kohdalla ampui pallon tolppaan. Tor otti erän hallintaan ja aikaa ehti kulua 10.19 kun Juha-Pekka Kuittinen maalin edestä löi pallon maaliin Petri Mäen laukauksen jälkitilanteessa. Torin erä niukasti.
II-erä: Toista erää ehdittiin pelata 1.10 kun Dan Forsström pamautti pallon verkkoon Petri Mäen hienosta syötöstä. Ajassa 28.25 Top Team sai jäähyn ja kesken Torin ylivoimapyörityksen Antti Matikainen (ent. torilainen) karkasi ja pommitti pomppivan pallon Torin verkkoon. Tästä innostuneena kotijoukkue tasoitti pelin ajassa 30.53 kun Tero Astikaisen laukaus lirui Marekin käden kautta maaliviivan yli. Tasainen erä.
III-erä: Tasapelitilanteessa lähdettiin viimeiseen erään. Peli oli aikamoista kyttäilyä. Molemmilla joukkueilla oli muutama vaarallinen maalintekopaikka. Ajassa 56.15 Niklas Niiranen päästi vierailevan joukkueen kannattajat piinasta ja tinttasi pallon Top Teamin verkkoon. Kotijoukkueen pelaaja peitti Valtteri Etholenin laukauksen ja pallo pomppasi “Nirrille” joka käytti tilaisuutta kiitettävästi hyväkseen. Noin kaksi viimeistä minuuttia Top Team pelasi kuudella kenttäpelaajalla mutta ei onnistunut maalinteossa ja näin pisteet Torille.
Torin parhaana palkittiin ansaitusti Niklas Niiranen.
Yleisöä oli paikalla suhteellisen paljon ja ääntäkin riitti, mukaanlukien Torin “rytmiryhmä”.
Tor ei ole mässäillyt maalinteossa tällä kaudella, mutta kun puolustus on pitänyt hyvin niin pisteitä on tullut tasaiseen tahtiin, arvosana on selvästi plussan puolella.
Torin peli ei ollut hyvä, sekä valmentajat että pelaajat olivat tyytymättömiä illan esitykseen. Tärkeät kaksi pistettä pystyttiin kuitenkin pakkaamaan Tidstrandin linja-autoon ja Kimi ohjasi meidät turvallisesti Savon myöhäisillassa kohti etelärannikkoa.




