uutiset

18.02.10

TOR VIIKONLOPPUNA KIERTUEELLE

 

Loviisan Tor kohtaa viikonloppuna vieraissa KSS:n ja Top Teamin

Pitkälle reissulle suunnataan la-aamuna ja matka tulee otolliseen saumaan Joukkue on yhdessä pitkään ja on aikaa punoa juonia karsintoja ajatellen. Kotietuun tarvitaan vielä kaksi voittoa tai neljä pistettä, mikäli porilaiset selvittävät puhtaasti omat pelinsä.

Lauantaina vastassa KSS

Viikonlopun ensimmäisessä pelissä vastaan tulee KSS. Kuopiolaiset ovat alisuorittaneet pahasti ja ovat vaarassa pudota kakkoseen. Kahdessa viimeisessä pelissään ovat savolaiset löytäneet maalijyvän. Barbaarit kaatuivat puhtaasti 13-1 ja Top Team 10-7. Ensimmäisellä kierroksella Tor voitti KSS:n kotonaan 10-5. Voidaan hyvinkin puhua pakkovoitosta kuopiolaisten osalta. Joukkue vahvistui alkuvuodesta Riku Vennolla, joka onkin ollut tärkeä vahvistus joukkueelle. Ottelu alkaa Kuopiossa klo 18:00.

Sunnuntaina Top Team

Pyhänä vastaan asettuu ensi kaudeksi kakkoseen putoava Top Team. Joukkue aloitti kauden kohtuullisesti kaataen mm. Sipoolaiset kotonaan. Joukkue onkin ottanut kuudesta voitostaan viisi kotona. Top Teamillä on kokeneita pelaajia joukossaan ja sijoitus onkin hieman yllätys. Maalitykki Astikaisen loukkaantuminen oli paha isku, sillä mies on tehtaillut kahdessatoista ottelussa peräti 23 maalia. Kokeneeseen kaartiin kuuluvat myös Timo Käck ja Antti Tahvanainen. Ottelu alkaa Savonlinnassa klo 18:30.

MT Web Solutions & Matias Nystedt