uutiset

16.11.08

TOR VEI ITÄ-UUDENMAAN DERBYN

Torin 1. divari miehistö vankisti asemiaan voittamalla lauantai-illan ottelun “Åiffia” vastaan numeroin 6-3. (3-0, 2-2, 1-1). Kuten numeroista näkyy, Tor otti Sipoolaisilta luulot pois ensi erässä. Ådalens IF oli ihmeissäänTorin hyökkäyspelistä, kun Loviisalaiset latoivat pallon verkon perukoille hyvällä prosentilla. Tor maaleista vastasivat Dan Forsström, Valtteri Etholen rankkarista ja Niklas Andersson. Koko ajan peliään parantava Jere Jokinen ja Niklas Niiranen syöttöpisteille.

Toisen erän alku oli Sipoolaisille katastrofi, kun Nikku ja Jere tempaisivat 9 sekunnin välein Torin 5-0 johtoon. Erän puoleenväliin Torin ote piti. ÅIF kavensi Antti Koiviston ja Atte Huovisen toimesta, ja Torin osa oli puolustaa loppuerä. ÅIF painoi vimmatusti päälle äänekkään kannustajajoukkonsa tukemana.

Kolmas erä alkoi Nikun 6-2 johtomaalilla Arto Malleniuksen tarjoilusta. Hallin melu vaan lisääntyi kun Matej Vasek kavensi, ja  ÅIF haki lisäkavennusta erän puolivälissä. Torin urakkaa hankaloitti pari peräkkäistä jäähyä joista tuomarikaksikko ja Loviisalaisyleisö olivat ihan eri mieltä. Tuomarit saivat kyllä kuulla kunniansa. Loppupelin sankari löytyy jälleen kerran Torin maalitolppien valistä. Marek Öige piti joukkuetta pystyssä tekemällä muutaman “loistoseivin”, eikä ÅIF pystynyt lisäkavennukseen. Tor oli vielä lisätä johtoaan, mutta Nikku ja Ville Lehkonen eivät saaneet avopaikoista sisään. Lelle ei tällä hetkellä tunnu saavan mistään paikasta sisään, mutta pelasi muuten aivan kelpo ottelun.

Torin voiton takana oli jälleen koko joukkueen puolustuspeli. Kukaan ei pelännyt kolhuja, vaikka laitojen lähellä isokokoisten Sipoolaisten seassa ei liiemmin tilaa ollut. Voidaan sanoa että lauantai-illan peli oli koko joukkueen voitto. Hallissa oli illalla kauden toistaiseksi kovin tunnelma, eikä vähiten ison ja kovaäänisen Sipoolaiskatsomon ansiosta.

“åiffin” parhaana palkittiin joka paikkaan ehtinyt Joni Nieminen. Torin kunkku oli kolme maalia laukonut Niklas Andersson, joka samalla saalisti kolme “Östran” tähteä. Kaksi tähteä meni Dan Forsströmille ja yksi tähti loistavia syöttöjä jakaneelle Petri Mäelle.

Tor tiukensi otettaan sarjan kärjen tuntumassa, mutta ÅIF on häviön myötä pahassa sillassa.

Huomenna jatketaan Erä Akatemiaa vastaan kello 18.30 alkavassa ottelussa.

MT Web Solutions & Matias Nystedt