Lauantai iltapäivänä pelattiin Agricola hallissaTorin kauden ensimmäinen harjoituspeli. Tor voitti ansaitusti vastaan asettuneen FBT Porin numeroin5-2( 1-2, 1-0, 3-0).
Hyvin pienellä pelaajamäärällä peliin lähtenyt Tor oli ottelun alussa vaikeuksissa. Paljon harhasyöttöjä, pallon menetyksiä ja hävittyjä kaksinkamppailuja. Pori siirtyikin yhdeksän peliminuutin jälkeen 0-2 johtoon Toni Läntisen ja Juho Miilunpalon maaleilla.
Tor nousi maalin päähän yhdennellätoista minuutilla onnistuneen vaparikuvion jälkeen. Maalintekijänä Joni Niiranen ja syöttäjänä Peik Salminen.
25 minuuttia pelattu,tasoitus, ja jälleen vaparista . Tekijänä nuorempi Niiranen eli Niklas. Tarjoilun hoiti pakkipari Jukka Lindgren. Maalin jälkeen ote siirtyi hyvinkin vahvasti loviisalaisjoukkueelle.
Kolmas erä olikin selkeää Torin hallintaa. Joukkue loi toistuvasti maalipaikkoja, ja pallo saatiinkin kolmasti vastustajien maaliin. 51 min. 3-2 Kasper Sjöblom/Jere Jokinen, 58min. Peik Salminen/Joni Niiranen ja 59 min. Jere Jokinen/Juuso Meriläinen
Tor oli liikkeellä vain kahdellatoista kenttäpelaajalla ja heistäkin Pekka Lindgren jätti pelin kesken jo ensimmäisessä erässä(lievä puujalkavamma). Poissa olivat Belasovs, Kostusevs ja Laivins Latvian maajoukkueen mukana. Forsström matkoilla, Fager-Pintilä loukkaantuneena ja Mountassir nuorten maajoukkueleirillä.
Muutama poiminta pelaajista: Marek pelasi maalissa todella varmasti. Jere oli koko ottelun aivan liekeissä ja katsoi joka tilanteen loppuun asti. Andreas Hietala pelasi puolustajan paikalla, mutta ehti useampaan otteeseen viihdyttämään yleisöä niputtamalla jopa kolmekin porilaista harhautuksillaan.
Pelistä jäi kaikenkaikkiaan hyvä maku.
Seuraava Torin harjoituspeli loviisassa pelataan torstaina 26.8 klo 19 liikuntahallissa. Tervetuloa seuraamaan!




