Tor hemmottelee kotiyleisöään pelaamalla viikonloppuna kaksi ottelua Loviisassa. Lauantaina on vastassa Sipoon ylpeys Ådalens IF, ja sunnuntaina vastustajana on suuri tuntematon, Erä Akatemia Helsingistä.
Lauantaina Torin urakan aloittaa Itä-Uudenmaan derby “Åiffia” vastaan. ÅIF ottelut olivat viime kaudella jännitysnäytelmiä vailla vertaa. Kolmasti Tor vei pisteet, mutta vain maalin erolla. Kahdesti ottelu päättyi vasta jatkoajalla. ÅIF vahvistui täksi kaudeksi, mutta sen peli ei vielä ole loksahtanut kohdalleen. Siitä hyvä esimerkki oli sen tiistainen tappioon päättynyt ottelu Porvoota vastaan. Aika sekava esitys nimivahvalta miehistöltä. Hyvä katsoja, tarkkaileppa “Åiffin” no. 13, Jan Qvikströmin edesottamuksia. Ukko on otettava lauantaina kiinni vaikka väkisin. Nimet Fred Arle, Wilhelm Wainio, Antti Koivisto, Sami Suuperko ja maalivahti Juha Kulmala eivät helpota Torin urakkaa yhtään. Ylläolevat voivat ratkaista pelin yksinään. Niin kovista pelimiehistä on kysymys.
ÅIF on nyt vedenjakajalla, sillä Torin lisäksi se kohtaa seuraavaksi M-Teamin ja Oulun. Tappiot näistä niin “åiffin” kausi alkaa olla paketissa.
Nyt Tor tarvitsee täyden tuen myös katsomon puolelta, sillä ÅIF tuo mukanaan vankan ja asiantuntevan fanikatsomonsa liikuntahalliin. Joten meteliä ja kannustusta tulee riittämään lauantaina kello 18.30 alkavassa ottelussa.
JA SUNNUNTAINA ERÄ AKATEMIA
Torin sunnuntain vastustaja Erä Akatemia on suuri arvoitus. Sarjanousija Erä ei vielä ole avannut pistetiliään tämänvuotisessa sarjassa. Mutta kuten tiedetään, niin tämänvuotisessakaan sarjassa ei ole yhtään etukäteen helppoa peliä, joten Torin miehistön tulee suhtautua otteluun täydellä vakavuudella. Ottelu alkaa sunnuntaina totutusti kello 18.30.
Tor esittelee viikonlopun otteluissa uuden pelaajansa, Tomi Vuoren. Muutenkin joukkueen pitäisi olla täydessä iskussa.




