Tor palasi voittojen tielle murjomalla kainuun salibandy ylpeyden Papaksen sunnuntai iltana liikuntahallissa numeroin 10-4 (3-2, 3-1, 4-1).
Varsin kapealla ryhmällä Loviisaan saapunut Papas roikkui hyvin Torin kyydissä ensi erässä, jäätävän tehokkaan viimeistelyn ansiosta. Mika Kemppainen (Jani Lipsanen) ja Taneli Sonninen iskivät Papaksen maalit.Erän lopulla Tor käänsi kahdella pikamaalilla itsensä johtoon, josta se ei enään luopunut. Dan Forsström (Petri Mäki), Valtteri Etholen (Nikku Andersson) ja Nikku Andersson(Valtteri Etholen) viimeistelivät Torin maalit.
Papas oli taidollisesti melko kevyt, mutta innokkuutta ja juoksuvauhtia riitti. Mutta se ei Torin tasoista joukkuetta vastaan riitä, sillä suoraviivaisella pallon siirtelyllä kainuulaisia vietiin välillä tosi pahasti toisessa erässä. Toisen erän Tor maaleista vastasi Valtteri Etholen kahdesti ja Jere Jokinen kerran. Tarjoilun hoitivat Ville Lehkonen, Juha-Pekka kuittinen ja Niklas Niiranen. Papaksen ainokaisesta vastasi Olli Heikkinen Ilkka Kantolan passista.
Kolmanteen erään Tor lisäsi vielä vauhtia, ja Papas oli melkoisessa pyörityksessä koko erän. Tor onnistui neljästi. Petri Mäki, Niklas Andersson, Ville Lehkonen ja Valtteri Etholen järjestivät taululle murskalukemat. Niklas Andersson syötti maaleista kolme ja Tomi Vuorio yhden. Anssi Pyykkönen Jani Lipsasen syötöstä vastasi Papaksen ainokaisesta.
Yrityksen puutteesta ei kainuulaisia voi syyttää. Vastus vaan oli astetta liian kova, ja joukkue saa tosissaan keskittyä sarjapaikan uusimiseen.
Torin peli oli vapautunutta ja useat illan maaleista olivat ns. koulumaaleja. Tosi upeiden kuvioiden päätteeksi pallo löytyi Papaksen verkoista.
Valtteri Etholen saalisti tehot 4+1 ja Nikku Andersson 2+4. Siinä Torin tehonyrkki sunnuntaina. Petri Mäen upeat syötöt poikki kentän olivat nautittavia.
Östran tähtiä saivat Nikku 3, Valtsu 2 ja Mäki 1.
Torin seuraava peli on sunnuntaina 18.1 klo 18.30 Loviisan liikuntahallissa. Silloin vastaan asettuu SB Savo.




