Torin kotiotteluiden sarjan päättää tällä erää ottelu Kuopion salibandyseuraa vastaan. Torin miehistöllä olisi taas kerran kalavelkojen maksun paikka, sillä KSS kaatoi Torin marraskuussa kotikentällään lukemin 3-2. Tuolloin ratkaisun teki reilu kolme minuuttia ennen loppua Riku Venno.
KSS on sarjakolmosena pisteen Toria edellä. Ja taistelu käydäänkin juuri kolmossijasta, sillä Kuopiolaisten karsintasarjapaikka lipui käytännössä käsistä viime kierroksella, jolloin se otti kotikentällään pataan Oululaisilta numeroin 1-6. Kuopiolaisten haaveita kolauttelivat myös PSS ja ÅIF ottamalla Kuopiolaisista kotivoitot,joten vieraskentällä ei oikein ole luistanut.
Hyökkääjät Toni Tarvainen, Mika Tiihonen ja Riku Venno ovat vastanneet Kuopiolaisten tehoista. Puolustuksessa luutii kovaa ampuva Leo Lyytinen, ja kun maalissa häärää ison vaatekaapin kokoinen Teemu Krutsin, joka on yleensä onnistunut Loviisan hallissa, niin siinä on Torin miehistöllä työsarkaa lauantai-illaksi.
Täytyy jälleen todeta, että yhdessä asiassa KSS häviää Torille kirkkaasti. Se on kotiyleisö. Hulppeassa Kuopiohallissa istuu aina 60-70 tuppisuuta, joten eiköhän pistetä Loviisassa lauantai illan huuma päälle ja sireenit ulvomaan. Siinä on kalakukkokaupungin edustajille ihmettelemistä.
Ottelu alkaa lauantaina totutusti klo 18.30
PS: Alkupaloiksi Torin c-juniorit tarjoavat sarjaturnauksen. Tor pelaa ottelunsa klo 10 ja 15.




