LeBa-96 – TOR 3-5 ( 0-1. 0-1, 3-3 )
Sarjajohtaja Loviisan Tor pääsee joulutauolle voitokkaan pelin jälkeen. Vieraspeli LeBa-96:tta vastaan kontiolahdella päättyi vieraille 3-5. LeBa pelasi erittäin hyvän pelin ja vieraat olivat ajoittain suurissakin vaikeuksissa. Toki Tor peliä vei, mutta vähäinen pelaajamäärä hankaloitti peliä.
Vaikea avauserä
Aivan alkuun pääsi vierasjoukkue pyörittämään hyvin peliä. Jonas Hällfors loukkasi itsensä heti pelin alussa saatuaan kohtuullisen reilun osuman jalkaansa. Jonas yritti sinnitellä ottelussa mukana, mutta siirtyi lopulta sivuun. Muutoinkin matkaan lähdettiin vain 13 pelaajan voimin, kun Belasovs ja Jokinen olivat poissa loukkaantuneina/sairastuneina. Dan Forström taisteli avausosuman erän loppupuoliskolla taistellen tilanteen loppuun asti. LeBalla oli omat tilanteensa ja erä oli hyvinkin tasainen.
Toinen erä edelleen tasaista
Toinen erä oli aikalailla ensimmäisen jatkumoa. Paolo Keinänen pelasi viimeisenä lukkona maalilla, kun vieraat joutuivat toisinaan kovaankin puristukseen. Tor jäädytti peliä hyvin toisessa erässä pyrkien pitämään Lari Lähdesmäen kentällisen pois pallosta. Tämä oli lopputuloksen kannalta myös erittäin tärkeää. Dan Forström viimeisteli erän ainokaisen maalin, vaikka se lopulta merkittiin omaksi maaliksi.
Viimeinen erä kypsää pelaamista
Tor onnistui mainiosti jäädyttämään peliä päätöserässä. Paikkoja oli kotijoukkueellakin, mutta vieraat puolustivat mainiosti. Omat pallolliset hyökkäykset pyrittiin pitämään pitkinä ja turhia virheitä vältellen. Niklas Niirasen kolmas maali oli ottelun lopputuloksen kannalta jo ratkaiseva. Lari Lähdesmäen pommi yv:lla antoi vielä kipinää kotijoukkueelle, mutta vieraiden 1-4 yv-maali lopetti toivon alkuunsa. Tor onnistui loppuminuuteilla vielä tyhjiin jälleen Dannen toimesta ja kun kotijoukkue ” jäi ” kahteen osumaan, oli syyskauden pelit pelattu ja tuloksena kymmenes voitto lukemin 3-5. Voiton takuumiehinä olivat Paolo Keinäsen lisäksi koko joukkueen uhrautuva ja fiksu puolustaminen. Ihailtavaa oli myös vajaalla ryhmällä taisteleminen ja halu voittaa ottelu. LeBan ei tarvitse esitystään hävetä ja samoilla otteilla on loppukaudella odotettavissa pisteitä etenkin kotona.
Joukkue harjoittelee tulevan viikon vielä erittäin reippaasti ja fysiikkapainotteisesti. Lomalle Tor siirtyy viikon lopulla järjestettävien pikkujoulujen myötä.
Torin miesten edustusjoukkue haluaa kiittää katsojia ja yhteistyökumppaneita mahtavasta syksystä. Tervetuloa takaisin katsomoihin 9.1.2010, kun Tor saa vastaansa Papaksen ( Kajaani ).




