uutiset

24.01.10

PISTEET PAKASTIMESTA!!

 

ÅIF – TOR 3-8 ( 0-3, 2-3, 1-2 )

Loviisan Tor vieraili lauantai-iltana ÅiF:n vieraana. Loviisan erittäin vahva avauserä ratkaisi lopulta pelin ja Tor onnistui puolustamaan tärkeät pisteet.

Avauserä oli vierailta todella vahva. Intensiteetti pelissä oli loviisalaisilta todella kovalla tasolla ja kaksinkamppailut voitettiin järjestään. Pallollinen peli erittäin vahvaa ja kauden vahvana teemana oleva puolustaminenkin oli hyvää. Jonas Hällfors, Mihails Kostusevs ( yv ) ja Peik Salminen vastasivat maaleista.

Toisessa erässä taso laski

Toinen erä oli heikompaa peliä vierailta. Hiukan peliin vaikutti kahden kentän pelaaminen, johon kylmyyden takia oli pakko siirtyä. Vaihtopenkillä ei yksinkertaisesti pysynyt lämpimänä kolmella kentällisellä. Åif sai erän avausmaalin ja ns. ” momenttumiin ” saumansa. Raskaan työn raataja Dan Forsström pilasi kuitenkin hurmoksen jo seuraavassa vaihdossa – tärkeä maali. Mikulis teki illan toisensa siirretyn rangaistuksen aikana ja Tor jo neljän maalin karkumatkalle. Åif onnistui kavennuksessa, mutta loviisalaiset tekivät jälleen kapteenin toimesta erän viimeisen maalin ja johto säilyi neljässä maalissa.

Vika erä boxissa

Viimeisessä erässä saatiin treenailla alivoimaa huolella ja hyvä niin. Åif ei onnistunut illan aikana kertaakaan ylivoimalla. Loviisalaiset sen sijaan käyttivät paikkansa ylivoimalla tehokkaasti. Kahden kentän peluutus hieman väsytti joukkuetta ja jäähyjäkin tuli ihan ansaitusti. Etumatka kuitenkin säilytettiin ja loppulukemat 3-8 olivat oikeutetut. Loviisa oli ottelussa jatkuvasti muutaman askeleen edellä.

Lahteen tiiistaina

Tiistaina vastassa sarjassa toiseksi vähiten pisteitä menettänyt SBandy. Ennakkoa maanantaina.

MT Web Solutions & Matias Nystedt