uutiset

13.12.10

NAISILLE TÄYSPOTTI

 

Sunnuntaina Loviisan urheiluhallilla saatiin naisten II-divisioonan syyskierros pakettiin ja joukkueet aloittavat kuukauden “joulutauon”. Syksy on ollut myös mielenkiintoista aikaa Torin naisten joukkueelle, kun viime kaudesta uudistunut joukkue on hionut yhteistä säveltä ja pelikuvioita. Sunnuntain otteluissa kotijoukkue osoitti hionnan johtaneen hyvään suuntaan. Kaksi ottelua joista neljä pistettä, on hyvä tulos kun vielä kotijoukkueen pelaajat hoitivat vielä kahvio ja muut valmistelut.
Ensimmäisessä ottelussa vastassa oli Derius joka pitää sarjan häntä paikkaa tällä hetkellä. Joukkue on kärsinyt pelaaja pulasta pitkin kautta ja niin tälläkin kertaa oli. Deriuksella oli viisi kenttä pelaajaa ja maalivahti. Moni katsomossa jo veikkailikin nopeaa loppua ottelulle, kun 12 maalin ero päättää ottelun. Toisin kuitenkin kävi. Deriuksen ylipassiivinen seisova pelitapa jossa vain suojattiin omaa maalia, ei kilpahenkiselle Torin joukkueelle antanut juurikaan vastusta ja pelaajien tekeminenkin alkoi hiipua sekä vauhti laskea. Yleisön kannustaessa ja vaatiessa omiltaan tekemistä alettiin kuitenkin saamaan maaleja ja runsas määrä tolppa laukauksia. Kuitenkin selkeä voitto, vaikka vähän vaatimattomammallakin pelillä. Loppu tulos 5-1 koti joukkueelle, edellinen kohtaaminen päättyi Torille 2-1 joten selvää kehittymistä on tullut.
Päivän toinen, ja samalla turnauspäivän viimeinen, ottelu oli PSS II-joukkuetta vastaan. Edellinen kohtaaminen oli päättynyt Torin naisille 8-0 joten ennakko odotukset olivat korkealla. Ottelua seuraamaan saapuneet fanit saivatkin “koko rahan edestä” nautiskella kun naiset aloittivat maalinteon jo 10 sekunnin pelin jälkeen. Joukkueen tukkoisesta aamupelistä ei ollut merkkiäkään ja peli ilo loisti kaikesta tekemisestä. Selkeää pelin hallintaa ja pallon kontrollointia sekä hienoja maaleja nähtiin läpi koko ottelun. Naisille 9-2 voitto porvoolaisista ja pinnat kotiin.
Näin naiset ottivat täydet pinnat kotiin samalla vahvistaen lohkon kärkipaikkaansa kun muissa otteluissa pelattiin sopivasti ristiin. Joukkueella on vielä yhdet treenit ja ottelu taustajoukkoja vastaan, niiden jälkeen aloitetaan joulutauko jonka aikana kuitenkin harjoitellaan erillisen ohjelman mukaan.
Valmennuksen kommentit: Ekasta pelistä selvä voitto heikolla pelillä joten siihen ollaan tyytyväisiä. Tässä lajissahan ei tyylipisteitä jaella, vain lopputulos merkitsee. Toiseen peliin joukkue kasasi itse itsensä ja pelaamaan lähdettiin mahdollisimman vähillä ohjeilla ja jätettiin pelaajien luovuudelle tilaa.Oman pään pelistä ei kuitenkaan tingitä- asennetta korostettiin läpi ottelun. Kohta alkaa joulutauko muttei treeni tauko, vuoden alusta homma jatkuu fysiikka testeillä ja mahdollisesti muutamalla treeni pelillä. Hienoo Duunii likat!!!

MT Web Solutions & Matias Nystedt