KSS – TOR 8-9
Top Team – TOR 4-9
Loviisan Tor varmisti kotiedun viikonlopun matkapeleissään. Matkaan jouduttiin hieman vajaalukuisena, kun matkasta olivat pois valmentaja Parviaisen ( flunssa ) lisäksi Ville Lehkonen ( työeste ), Mihails Kostusevs ( selkävaivat ) ja Tommy Grönberg. KSS pelasi lauantaina selkä seinää vasten ja olikin lähellä voittoa.
Teemu Venäläinen lauantain sankari
Tapanilan taskuraketti nostettiin lauantaiksi hyökkääjän paikalle, kun Mikulis oli pois. Teemu Vastasi huutoon ja paukutti peräti neljä maalia, joista kolme ylivoimalla. Ylivoima olin taas rautaa lauantaina. KSS taisteli hyvin läpi ottelun ja oli kuitata jokaisen kerran loviisalaisten saavuttamat kahden, kolmen ja jopa neljän maalin johtoasemat. Ingus Laivins pelasi viikonlopun puolestaan puolustajan paikalla ja onnistuikin mainiosti. Paolo Keinänen oli jälleen mies paikallaan tiukoissa paikoissa, vaikka joutuikin taipumaan muutaman kerran loviisalaisten pelatessa löysästi oman maalin edustan. KSS jatkaa taisteluaan säilyttääkseen paikan divarissa. Torin suurin saavutus ottelussa olikin saavuttaa kotietu karsintapeleihin FBT Poria vastaan.
Nappulat tulessa sunnuntaina
Vahvasti töitä läpi kauden tehnyt Joni Nordström päästettiin sunnuntaina irti. Jo avausvaihdossaan ” Törströmmi ” laittoi kaiken peliin ja taisteli vielä selällään maatenkin. Muiden kannustaessa ja ihaillessa suoritusta, passittivat erotuomarit nuorukaisen jäähylle. Vahva alku..Cappi Sjöblom oli toinen mukaan otettu juniori ja Cappi tekikin pelissä maalin ja pelasi muutoinkin vahvan ottelun. Joni Nordsrtömkin onnistui lopulta maalinteossa ja osuma oli pojan ensimmäinen divarissa! Jonas Hällfors jatkaa vahvaa kulkuaan ja siirtyi nyt pistepörssin kärkipaikalle. Hölö on tehnyt maaleja nyt 42, eli kahden maalin keskiarvolla / ottelu. Tor karvasi pyhänä hieman korkeammalta juoksuharjoituksena ja onnistui muutaman kerran saamaan kotijoukkueen pelaajat hyvinkin ahtaalle. Top Teamin kohtaloksi jäi tällä kaudella kakkoseen putoaminen.
Loviisan Tor kohtaa päätösottelussaan perjantaina vielä karsintoihin mielivän Kaneetin. Tor lepäilee maanantaina ja tiistaina jatketaan harjoittelua kohti kauden huipennusta. Ottelusta ennakkoa keskiviikkona.




