uutiset

09.03.10

LOVIISA SELKÄ SEINÄÄ VASTEN KESKIVIIKKONA

 

Loviisan ylpeys Tor on keskiviikkona pakkovoiton edessä. FBT Pori saapuu silloin toiseksi viimeisen kerran tänä vuonna Loviisan liikuntahallille Viime viikonloppuna käydyt kaksi voittoa antoivat porilaisille kahden voiton etumatkan, mutta nyt on Torin vuoro tarttua peräsimeen ja alkaa viedä sarjaa haluamallaan tavalla.

Loviisan Tor ansaitsi lauantaina niukan tappion hermoillessaan voiton hyvin pelanneelle FBT Porille. Sunnuntaina Tor oli jo oma itsensä ja vei ottelua etenkin sen ensimmäisen ja viimeisen erän. Maalivahtien torjuntoja oli jo lauantaina FBT:n maalivahdilla reilusti enemmän, sunnuntain videon perusteella nelinkertainen määrä ( porissa niitä ei laskettu ). Jarkko Saastamoinen on porilaisten maalilla ollut suorastaan loistava. Mies on poiminut kaiken mahdottoman ja mahdollisen maalinsa suulla. Hän on mies porilaisten voittojen takana. Myös Loviisan Paolo Keinänen on pelannut kerrassaan erinomaisesti.

Tor tarvitsee vielä pariin pelilliseen asiaan hieman päättäväisyyttä ja tulokset alkavat kääntyä oikeaan osoitteeseen. Joukkue oli sunnuntaina hyvin levollisin mielin ottelun jälkeen, kun Torin pelaajat tiesivät olleensa isossa kuvassa parempia. Molemmat joukkueet puolustavat ihailtavasti omaa maaliaan ja päättäväisemmin paikoille hakeutuva ryhmä on keskiviikkona vahvoilla. Loviisan Tor on päättänyt olla se joukkue loput kolme ottelua.

Erotuomarit vaihtuvat keskiviikon otteluun. Erinomaisesti tuominneet Järventausta – Myllykangas siirtyvät huilaamaan palatakseen taas ratkaisevaan viidenteen otteluun. Nyt vuoroon tulee taas yksi maan kärkipareista : Alakare – Vilkki. Porin Ismo Läntinen yrittikin jo siirtää hieman lisää paineita siihenkin suuntaan, kun kertoi sunnuntain pelin jälkeen joukkueensa kärsinneen erotuomareiden linjasta. Erotuomarit ovat onnistuneet aivan erinomaisesti molemmissa otteluissa ja pelit ovat olleet hyvinkin selkeitä. Tästä propsit raitapaitojen joukkueelle.

Tule siis keskiviikkona Loviisan liikuntahallille seuraamaan Loviisan Torin mahtavaa taistelua ja nauttimaan avausvoitosta. ” Tooori “…

Loviisan Tor – FBT Pori Ke 10.3 klo 18:30

MT Web Solutions & Matias Nystedt