Torin miehistö on lauantaina kovan paikan edessä kotihallissaan, kun lohkoa johtava Barbaarit Lappeenrannasta saapuu vierailulle. Loviisalaissilmin katsottuna täysin tuntematon sarjanousija on siis lohkokärjessä.
Joukkueen tarkempi tarkastelu kertoo kuitenkin sen, että rutinoitunut joukkue asettuu Loviisalaisia vastaan. Joukkue vilisee entisiä liigapelaajia. Kokeneemmasta päästä on Mikko Lievonen, yli sata liigapeliä Josban paidassa. Ja sitten vielä nimet Petri Pyysing ja Toni Kokkonen. Barbaarit on takonut kymmenessä ottelussa 88 maalia, joista yllä mainittu kolmikko on järjestellyt yli puolet! Lohkon pistepörssissä he ovat vallaanneet kolme ensimmäistä sijaa. (Pieni ajatusleikki: Kolme Etholenia samassa ketjussa. Hohhoijaa!)
Jos joukkue on takonut keskimäärin 8,8 maalia per ottelu, niin on kyllä omissakin soinut ihan kiitettävästi. 5,7 palloa on joukkueen maalivahti saanut poimia verkoistaan ottelua kohti.
Barbaarit on kärsinyt tappionsa aivan samoille joukkueille, joille myös Tor on hävinnyt. (OLS ja KSS)
Yksi iso etu Torilla on. Barbaarien kotiotteluita seuraa vain kourallinen katsojia, joten siinä on iskun paikka! Torin äänekäs ja asiantunteva kotikatsomo pystyy kyllä järkyttämään siihen tottumattomia Lappeenrantalaisia, pitämällä tutun hyvän meiningin päällä heti alusta alkaen. Joten eiköhän järjestetä Barbaareille sellainen lauantai-illan sauna, josta riittä juttua pitkälle kevääseen saakka.
Voitolla Tor kampeaa mukaan lohkokärkeen, ja pikkujouluglögit maistuvat vielä paremmalle kuin yleensä.
Huikea ilta käynnistyy Loviisan liikuntahallilla lauantaina klo. 18.30.




