KSS osoitti terävyytensä lauantai-iltana liikuntahallissa kaatamalla Torin 5-8 (2-2, 2-2, 1-4). Kaksi erää mentiin tasatahtia, ja Tor vei ottelua sen puoliväliin saakka, mutta sen jälkeen KSS määräsi tahdin.
Molemmat maalivahdit, Jaakko Pakkanen ja Teemu Krutsin olivat täystyöllistettyjä ensi erässä. Torin maalit tekivät Dan Forsström ja Kasimir Hietala. Syöttäjinä olivat Petri Mäki ja Jaakko Pakkanen.
Toisen erän hahmo, sen puoliväliin saakka oli Valtteri Etholen. Ensin kylmänviileä rankkari heti alussa, ja ajassa 28.59 4-2 johtomaali Niklas Niirasen tarjoilusta. KSS tuli kuitenkin nopeasti tasoihin. Ei olisi uskonut Torin “jäätyvän”, mutta niin vain kävi.
Kuopiolaisten johtomaali heti kolmannen erän alkuun oli pelin käännekohta. KSS pystyi nopeilla siirroilla kääntämään pelin Torin päätyyn. KSS pisti pallon paikoista Torin verkkoon, mutta Loviisalaisilta ei uponnut läheltä eikä kaukaa. Sihti oli täysin kateissa, ja päätyseinä kolisi ohilaukauksista. Pallo pomppi välillä maaliviivalla, mutta Teemu Krutsin pelasi taas Loviisassa loisto-ottelun. KSS rankaisi erässä vielä kolmasti. Ajassa 58.48 onnistui nuori Markus Neuvonen tekemään ensimmäisen divarimaalinsa tuoden hieman lohtua kotijoukkueelle. Paikalla olleet 256 katsojaa palkitsivat Markuksen mukavin aploodein.
KSS vankisti voitollaan asemaansa sarjakolmosena, ja on kärkikaksikon ainoa uhkaaja.
Östran tähdet tänään: Petri Mäki 3, Jiipee Kuittinen 2 ja Jere Jokinen 1.




