uutiset

02.12.09

KSS JA TOP TEAM VIIKONLOPPUNA

 

Loviisa pääsee jälleen pelien makuun pitkän tauon jälkeen. Edellisestä pelistä on kokonaiset kolme viikkoa aikaa. Tässä välissä on käyty läpi sitkeä influenssa-aalto ja muita pikku tauteja. Harjoittelu ei ole aivan optimaalisella tasolla ollut, mutta paranemaan päin tällä viikolla. Suurin kysymysmerkki viikonloppua varten onkin pelaamattomuus. Viimeisissä harjoituksissa on mentävä kovaa, jotta rytmistä saadaan heti kiinni. Otteluohjelma on kyllä erikoinen. Marraskuulle oli merkattu kaksi peliä ja joulukuulle kolme. Alkukausi paineltiin munaravia pelistä toiseen. Tammikuussa painellaan taas kuuden pelin vauhtia ja helmikuussa viisi….Erikoista..

KSS ( Kuopio ) on lauantainen vastustaja. Kuopiolaiset ovat aloittaneet kauden vaihtelevin tuloksin, mutta viimeisin voitto vieraissa Papaksesta 5-10 osoittaa savolaisten olevan löytämässä punaista lankaansa? Joukkue sai loviisan tapaan kovan vahvistuksen liigasta, kun Juhani Tuomainen saapui vahvistamaan joukkuetta Josbasta. Kuopion tehokkaimpia ovat olleet Mika Tiihonen ( 4+10 ), Juhani Tuomainen ( 5 + 5 ) ja Aleksi Viinikainen ( 6 + 3 ).

Top Team aloitti kautensa erinomaisesti ja kyykytti kotonaan mm. Åif:n ja KSS:n. Viimeisimmät kolme ottelua ovat sujuneet huonommin ja tuloksena kolme tappiota. Top Teamin suurimpana vahvuutena on erinomainen ykkösnyrkki, joissa Tero Astikainen ( 17 + 5 ) ja Timo Käck painavat pisteitä ( 3 + 16 ) urakalla. Lisäksi Antti Tahvanainen ja Janne Hoikkanen ovat reilun kymmenen tehopisteen miehiä.

Tervetuloa seuraamaan TORIN kotiotteluita!

La 5.12 klo 17:00 TOR – KSS ( Kuopio )
Su 6.12 klo 17:00 TOR – Top Team ( Savonlinna )

Liput 6,- / 3,-

MT Web Solutions & Matias Nystedt