Loviisan Tor otti sunnuntaina kotiedun takaisin
Vieraat tekivät ottelussa huiman nousun oltuaan avauserässä jo kolmen maalin takana. Mihails Kostusevin erittäin tärkeä yv-maali antoi lisää virtaa, jota oululaisten tekemä maali toisen erän alkuun ei horjuttanut. Maali toisensa jälkeen Tor tuli lähemmäs ja meni lopulta itse kolmen maalin johtoasemaan. Vaikka OLS tuli päätöserässä vielä maalin päähän osin myös onnekkaasti ( oma maali ), ei Tor antanut paniikille valtaa ja pelasi ottelun lopun erinomaisesti. Loviisalaisten kylmäpäisyys oli upeaa katseltavaa ottelun toisesta erästä alkaen.
Keskiviikkona liikuntahallille saapuu varmasti sisuuntunut vierailija. Loviisan Tor sai myös voitosta rutkasti lisää voimaa ja vihdoinkin työnteko palkittiin. Joukkue on koko ajan uskonut itseensä ja neljä perättäistä tappiota ei saanut joukkueen uskoa horjumaan. Tämä on merkki todella suuresta joukkueesta sillä kuuluisalla isolla J:llä. Nousu voittoon Oulussa oli todella kovan luokan suoritus ja siitä joukkue ruokkii itseään huomiseen otteluun.
Yleisöjen välinen kilpailu on käyty jo aikaa sitten. Loviisan mieletön yleisö on vienyt voiton jokaisesta ja vain Porissa ollaan oltu ” siellä päin “. Tätäkin huumaa tullaan näkemään taas huomenna!
Ole siis keskiviikkona 24.3 mukana, kun TOR ja OLS jatkavat taisteluaan! Ottelu alkaa 18:30. Tätä ei kannata missata!!




