Loviisa joutui peliin hyvin vajavaisena useiden pelaajien ollessa estyneinä eri syistä. Pois olivat mm. Salminen, Niiranen, Lehkonen, Forström ja Grönberg. Sipoo näytti olevan paikalla parhaalla miehistöllään.
Kaikesta huolimatta Tor otti taktiikan mukaisesti pallollisen hallinnan peliin. Hyökkäyksiin lähdettiin useimmiten virheitä vältellen ja pallo pyrittiin viimeiseen asti pitämään omilla. Tässä onnistuttiin hyvin ja pienen ryhmän ei tarvinnut juosta itseään puhki heti alkuun. Avauserä jäi maalittomaksi Loviisalaisten hallitessa tapahtumia.
Toiseen erään vieraat tulivat jo paremmin ja karvaus oli hivenen ylempänä. Tor kuitenkin hallitsi edelleen pallollista peliä. Åif sortui muutaman jäähyyn ja Loviisalaisten illan heikon anti nähtiinkin yv:llä. Se oli seisovaa ja laukaukset puuttuivat, tämä oli sinänsä odotettuakin sekakentällisten takia. Juuso Meriläinen taisteli tyypilliseen tapaansa avausmaalin. Komea 1vs1-voitto ja pallo omasta reboundista sisään. Åif sai kavennettua ylivoimalla pelin tasoihin. Torin boxi oli aivan liian levällään ja Sipoo puhkaisi parilla poikkisyötöllä av:n ja peli siis 1-1.
Viimeiseen erään Åif tuli korkealta karvaten. Tämä ei kuitenkaan muutamaa tilannetta lukuunottamatta aiheuttanut suurempia ogelmia kotijoukkueelle. Tor jaksoi pysyä nöyränä ja hallitsi pallollista peliä edelleen. Pelin ratkaisun tekivät Hällfors ja Venäläinen. Åif sai vielä kavennuksen, mutta suurempaa myllyä ei lopussa loviisalaisten maalilla nähty.
Peli käytiin pernajan puolella Agricola-hallin erinomaisella alustalla. Yleisöä oli paikalla mukavasti. Tor haluaakin välittää kiitoksensa Pernajan PK 007 seuralle mukavasta tapahtumasta. Tor tullee kauden aikana tekemään muutaman harjoituksen Agricolassa.




