uutiset

29.11.08

KATKERA JATKOAIKATAPPIO BARBAAREILLE

Torille tarjottiin lauantaina täyttä pistepottia, mutta kuinka kävikään. Barbaarit olivat onnekkaampia jatkoajalle venyneessä kamppailussa joka päättyi numeroihin 6-7.

1 erä

Barbaarien ykköskenttä osoitti etukäteen tiedetyn vaarallisuutensa heti ottelun alussa, kun Petri Pyysing vei barbaarit 0-1 johtoon ajassa 1.44. Niklas Andersson maalintekijänä ja kaimansa Niiranen syöttäjänä toivat Torin tasoihin erän puolivälissä. Erän loppuhetkillä Pyysing kuitenkin rankaisi kotijoukkuetta tekemällä numeroiksi 1-2.

2erä

Valtteri Etholen tasoitti lukemiksi 2-2 ajassa 27.48. Erän puolivälin jälkeen nähtiin Dan Forsstömiltä loistosuoritus. Ensin mies on suurissa vaikeuksissa omassa kenttäpäädyssä ja muutamaa sekuntia myöhemmin hän huudatti kotiyleisöä tekemällä hyökkäyspäässä komean maalin. Peli oli 3-2, mutta pieni uinahdus ja 8 sekuntia myöhemmin peli oli tasan 3-3. Erän viime hetkillä Barbaarit nousi jälleen maalin johtoon Pyysingin kolmannella.

3erä

Vieraiden Lasse Hätisen istuessa neljättä kakkostaan, tasoitti Nikku pelin numeroihin 4-4. Ajassa 48.35 Nikku onnistui jälleen hienon henkilökohtaisen taistelun jälkeen tekemään Torille johtomaalin. Ja hetkeä myöhemmin Tomi Vuorio paukautti komealla kaukolaukauksella Torin jo kahden maalin johtoon. Se oli Tomin ensimmäinen Tor paidassa. Mutta vieraat tulivat tasoihin. Ensin ylivoimalla ja sitten jälleen erän viimeisellä minuutilla.

Jatkoaika

Vieriden parhaana palkittu Pyysing hiljensi kotiyleisön ajassa 62.01 tekemällä ottelun voittomaalin.

Ottelu oli tosi jännittävä ja yleisöön menevä. Pallosta taisteltiin puolin ja toisin. Jos haluaa katsoa ottelua sinikeltaisin silmin, niin Tor olisi ansainnut ainakin yhden pisteen ellei peräti kaksi. Tekopaikkoja ja maalilaukauksia kotijoukkueella oli huomattavasti enemmän.

Torin pelit jatkuvat maanantaina vieraspelillä M-Teamia vastaan, jota valmentavat ex-Torilainen Mikko Laurikainen. Pelaajaluettelosta löytyy myös nimi Jonas “Hölö” Hällfors. Porukalla mukaan kannustamaan Tor voittoon

MT Web Solutions & Matias Nystedt