uutiset

23.10.09

HUIKEA YLEISÖ TODISTI TORIN TAISTELUA

 

TOR -ÅIF 7-5 (2-2. 1-3, 4-0)

Loviisan Tor sai 100v- juhlapeliinsä vastaan Åif:n sipoosta. Sipoolaiset tekivät ottelusta jännittävän ja kotijoukkueen pelasti päätöserän hurmos ( 4-0 ). Ottelun alku oli kotijoukkueelta tahmeaa. Harhasyötöt seurasivat toisiaan ja oman maalin edessä pelaaminen oli surkealla tasolla. Vaikka vieraiden johto 0-2 saatiin erän loppuun tasoitettua, jäi erästä huono maku. ÅIF pelasi erinomaisen erän ja olisi hyvinkin voinut mennä tauolle johtoasemassa.

Toinen erä heikko

Toinen erä vieraille 1-3 ja täysi tupa hiljeni hetkeksi ja ennakoi ehkä tappiota liian aikaisin…Oman mausteensa pelille antoivat erotuomarit, jotka eivät saaneet peliä haltuun. Sekava linja hankaloitti molempien joukkueiden peliä ottelun aikana. Räikein virhe nähtiin, kun Mihails Kostusevin tekemä maali yv:llä hylättiin. Täyden hallin seasta löytyi vain yksi henkilö joka ei maalia nähnyt. Valitettavasti hän sattui olemaan toinen tuomareista. Molemmat joukkueet kärsivät etenkin tuomareiden ” hyödyn ” käytöstä. Hyödyt siirtyivät kulmiin ja hyöty oli sitä myöten siinä..Olisiko hyviltä sektoreilta tulleista vapaalyönneistä ollut enemmän hyötyä..?? Tämä sekaparien käyttö on allekirjoittaneen mielestä jo syntyessään tuhoon tuomittu! Toinen näkee, toinen ei. Yhteistyö on epävarmaa ja toisen varpaille ei uskalleta hyppiä. Muutamassa sekavassa tilanteessa ei käyty keskustelua ja ristiinnäytöt söivät joukkueita. Rohkeasti juttusille, myöntäkää virhe ja jatketaan vaikka kiistalla. Kaikki tyytyisivät siihen.

Kotijoukkue hallitsi kuitenkin hienosti hermonsa maalin hylkäämisen jälkeen ja oliko tämä käänne parempaan? Peli kulki toisen erän lopussa jo paremmin ja vesi kielellä odoteltiin päätöserää..

Kolmas erä kotijoukkueen upeaa näytöstä !

Kolmannessa nähtiin joukkueen kokeneemman kaartin vahva esiintulo. Juuso Meriläinen ja Peik Salminen etunenässä näyttivät todellista taistelutahtoa. Maalille mentiin väkisin ja palloa survottiin armotta Kalle Säilän vartioimalle maalille. Vajaassa neljässä ( 46.49 – 50.36 ) minuutissa oli tappioasema 3-5 käännetty 6-5 johtoasemaksi. Tämän jälkeen ei voittajasta ollut epäselvyyttä. TOR ei jäänyt kyykkimään maalilleen vaan löi lisää puita uuniin. Voiton kruunasi Juuso Meriläinen ajassa 54.25. Erää kuvastaa kotijoukkueen halu taistella jokaisesta pallosta loppuun asti. Tauolla painotettiin uskallusta pelata ja halua nousta voittoon vaikeasta tilanteesta kertakaikkisen upean yleisön edessä!!! Ja Tommi Grönberg otti tarvittavat torjunnat taas maalillaan ÅIF ansaitsee maininnan hyvästä pelistään. Joukke on etenkin hyökkäyspäässä erittäin vaarallinen. Sipoon Atte Huovinen on pallon kanssa alati vaarallinen.

Joukkue onnittelee myös 100-vuotiasta Loviisan Toria ja kiittää yleisöä aivan huikeasta kannustuksesta. Myös ÅIF:n ” puuhamies ” Marko Ojanen ansaitsee lämpimän kiitoksen muistettuaan seuraa komealla kukkakimpulla.Kiitos siitä.

TOR jatkaa siis kuuden kierroksen jälkeen puhtaalla pelillä. Torstaina vastaan asettuu vieraissa M-Team. Ottelusta ennakkoa viikolla. Sitä ennen on aika juhlia 100-vuotiasta sankaria lauantaina liikuntahallin ” gaalassa “.

ÖN tähdet: 3 Peik Salminen, 2 Juuso Meriläinen ja 1 tähti Niklas Niiranen.

Yleisölle vielä lämmin kiitos!

Iiro Parviainen

MT Web Solutions & Matias Nystedt