Loviisan Torin maalinteko edelleen tahmeaa
FBT Porilla oli katkon paikka kolmannessa ottelussaan Loviisaa vastaan. Porilaiset käyttivät paikkansa ja nousevat ansaitusti ensi kaudeksi liigaan. Lukemat 0-3 otteluissa eivät jätä selittelyille sijaa. Keskiviikon peli oli jälleen huima taistelu ja siinä oli kaikki hyvän näytöksen ainekset. Kaikkien otteluiden tapaan Tor otti ottelussa johdon itselleen. Pori tasoitti kuitenkin nopeasti. Ottelua kuvasti myös erilainen tuomitsemislinja. Jäähyjä jaettiin reilusti, kun aiemmissa otteluissa tuomittiin yhteensä kolme rangaistusta. Ratkaisevin niistä oli Jonas Hällforsin saama 5min, jonka aikana Pori teki kaksi maalia. Näillä osumilla vieraat karkasivat jo kolmen maalin johtoon ( 2-5 ).
Tor otti ajassa 27.28 aikalisän, joka muutti pelin kulun täysin. Hieman aiemmin oli kotijoukkueen maalille laitettu Tommy Grönberg. Loviisa tasoitti ottelun reilussa minuutissa! Kaiken huipuksi joukkue siirtyi erän lopulla vielä johtoon, jonka Pori tietenkin tasoitti..Kotijoukkueen yv toimi kuitenkin vielä ja tauolle päästiin lukemissa 7-6.
Viimeinen erä tuskainen
Viimeiseen erään lähdettiin ylivoimalla. Tilanteita luotiin, ilman tulosta. Porin tullessa täysilukuiseksi, joutui Tor rikkomaan karkuun karannutta vieraiden hyökkääjää. Tuloksena pilkku ja hallittu maali sarjan parhaan pelaajan, Ville Salosen toimesta. Reilun minuutin kuluttua siirtyi FBT johtoon tekemällä ottelun voittomaalin. Alkoi hurja takaa-ajo, jonka aikana kotijoukkueella oli taas lukuisia paikkoja tehdä tasoitus – ilman tulosta taas. Porin Timo Heinilä naulasi viimeisen naulan arkkuun 7-9 osumallaan. Tor teki kaikkensa ottelun lopussa, mutta turhaan.
Lopuksi on paikallaan antaa reilu tunnustus Porille. Joukkue oli isokokoinen, fyysinen ja heidän puolustus pelasi erinomaisesti läpi sarjan. Huonoa se ei Torillakaan ollut, mutta Pori ei ei tehnyt peleissä Loviisan kaltaisia nukahduksia ratkaisevilla hetkillä. Tor on nöyrä ja antaa FBT Porille sen ansaitseman kunnioituksen. Ansaitsitte voittonne ja onnea liigaan kaudelle 2010-2011. Me tulemme perässä pikku mutkan kautta ( Oulu ).
Erityinen kiitos lähtee maagiselle yleisölle. Iso käsi siihen suuntaan! Kaikki vielä leukaa pystyyn ja takaisin hallille reilun viikon päästä!




