Loviisan Tor jatkaa otteluitaan salibandyliigassa sunnuntaina ja maanantaina. Sunnuntaina vastaan asettuu kotikentällä hopealle viime kauden päätteeksi yltänyt Tapanilan Erä. Maanantaina TV-ottelussa vastaan asettuu vieraskentällä TPS.
Tor – Erä
Jani Kukkolan, Lauri Kapasen, Mika Moilasen ja Jani Naumasen tähdittämä Erä on aloittanut kautensa voittamalla peleistään kaksi ja kärsimällä 0-9 tappion Classicille. Maajoukkuemiehiä vilisevä vierasjoukkue tulee olemaan kaudella ehdoton mestarisuosikki. Kahdesti peräkkäin Erä on saavuttanut hopeaa ja viime kaudella mestaruus lipesi käsistä vasta rl-kilpailun jälkeen. Tor on aloittanut liigan kohtuullisesti voittamalla kaksi viimeistä otteluaan. Sarjan avauskierroksilla kärsityt kaksi maalin tappiota saatiin käännettyä maalin voitoiksi.
Erä perustaa pelinsä erittäin vahvaan pallolliseen peliin. Etenkin kotikentällään vieraat saavat aikaiseksi toisinaan pitkiä pallollisia jaksoja, joissa pallo vaihtaa omistajaa näyttävästi. Myös puolustaminen on parantunut vuosien saatossa ja viimeisenä lukkona on maajoukkueen ykkösvahdin paikasta taisteleva Jani Naumanen. Omiin on kolissut kolmessa pelissä vain 11-maalia, joista 9 siis Classicia vastaan vieraissa. Ylivoimalla normaalisti kovaa tulosta tekevä Erä ei toistaiseksi ole vielä osunut ( 0/3 ). Joukkueen tehokkain on alkukaudesta ollut Mika Moilanen tehoilla 3+1.
Torin peleistä vahvin kokonaisuus oli tv-ottelu SPV:tä vastaan, vaikka lopulta pari karkeaa nukahdusta toikin tulokseksi maalin tappion. Kahdessa viimeisessä ottelussa pelin taso on heitellyt valtavasti voitoista huolimatta. Joukkueen on pystyttävä pelaamaan kypsästi läpi ottelun. Helppoja virheitä ei liigassa juurikaan anteeksi anneta. Pienet loukkaantumiset ja sairastelut ovat olleet kiusana lokakuun ajan. Poissa pyhänä on varmuudella Sebastian Fager-Pintilä ja Juuso Meriläisen kiusallinen vaiva estää harjoittelun tällä hetkellä. Paolo Keinänen sen sijaan on toipunut omasta vammastaan ja on pelikuntoinen.
Seuraa heitä :
Tor : Aigars Belasovs on isäksi tultuaan pelannut todella vahvasti. Kookas puolustaja on saanut jalat & pallon tehokkaasti liikkeelle. Painava laukaus lähtee nyt myös useammin.
Erä : Mika Moilanen on erittäin energinen pelaaja, jonka jalat käyvät käsittämätöntä vauhtia. Kisakoneessa!
Täytetään halli jälleen sunnuntaina 17.10. Ottelu alkaa klo 17:00. Tervetuloa!
TPS – Tor
TPS on aloittanut kautensa hyvin. Viidellä pisteellään se pitää sarjassa komeasti neljättä sijaa. Joukkue tekee uutta tuloaan nuorten voimalla, kun mainiosti menestyneet juniorit alkavat vallata paikkoja edustusjoukkueesta. Lisäksi energinen Riku Kekkonen palasi Sveitsissä vietetyn kauden jälkeen takaisin turkulaisten paitaan. TPS palasi vihdoin myös kolkosta jäähallista takaisin Caribia-halliin, joka on yksi parhaista areenoista liigassa. TPS pyrkii uuden valmentajansa Perttu Kytöhongan opeilla pitämään palloa vahvasti itsellään. Viimeisissä kahdessa pelissä on pallo käynyt naapurillakin, kun omiin on molemmissa mennyt kahdeksan maalia. Joukkueen tehokkain on alkukaudesta ollut nuorten maajoukkueessakin esiintynyt Lasse Paju tehoin 2+5. Ylivoimalla on TPS osunut kuudesti ollen liigan neljänneksi tehokkain toistaiseksi. Torin on vastattava pallolliseen peliin myös itse ja säilytettävä nöyrä tekeminen pallottomia jaksoja varten.
Seuraa heitä :
Tor : Teemu Venäläinen on piskuisesta koostaan huolimatta vahva vääntäjä kaksinkamppailuissa. Hyvän tekniikan omaava Teemu osallistuu hyökkäyksiin myös erinomaisesti.
TPS : Riku Kekkonen on väsymätön raataja. Kapteeniksi ylennetty Riku hämmentää liikkeellään jatkuvasti ja on vaarallinen vastustajan maalin lähellä.
TPS – Tor 18.10 klo 18:30. Ottelu suorana 4 Sport Prolta ja jälkilähetys urheilukanavalla klo 22:00.




