Happee – Tor 8-4 ( 2-0, 5-2, 1-2 )
Happee oli ansaitusti parempi sunnuntai-illan kamppailussa. Etenkin sen maalivahti Eero Kosonen oli huikassa vedossa Erä-pelin tapaan. Lisäksi ” hirviteatterin ” pojat voittivat suurella prosentilla kaksinkamppailut läpi ottelun onnistuen myös erittäin vahvalla prosentilla maalipaikoissaan ykköskenttänsä johdolla.
Ottelun alku oli surkea kun kotijoukkue saa ensimmäisessä vaihdossaan pallon Tor-maaliin. Kotijoukkue maalaa vielä kertaalleen erässä vieden sen itselleen 2-0. Torilla oli paikkoja kyllä runsaasti, mutta Kosonen oli mainiossa viressä avauserässä torjuntojen ollessa 10-5. Toinen erä ei ala sen paremmin. Happee takoo kaksi maalia reiluun minuuttiin karmeista vierailijoiden virheistä. Tor kyllä luo paikkoja edelleen hyvin, mutta toisaalla kentän alueella hävitään kaksinkamppailut ja peli on enemmän pallon jahtaamista kotijoukkueelta. Happee maalaa vielä kerran ennen N. Niirasen kavennusta. Ottelun paras kenttäpelaaja V-M Hynynen tekee heti perään kuitenkin Happeen seuraavan maalin latistaen juuri tullutta kavennusta. Happee tekee vielä peräti seitsämännenkin maalin ennen Torin komeaa kavennusta Etholenin maalatessa hyvän pallorallin jälkeen. Tuntui että Kososta ei voi edes ohittaa ennen maalia.
Päätöserään lähdetään edelleen toivoa täynnä ja alku onkin mainio. J. Niiranen maalaa Salmisen syötöstä ja P. Lindgren kaventaa lukemiksi jo 7-4, peli näyttää taas hyvältä. Viisi minuuttia myöhemmin Happeen ykköskentän laituri Juuso Heikkinen naulaa pelin 8-4 maalillaan. Loppuun saadaan vain enimäkseen jäähyjä molemmille joukkueille ja J. Niiraselle peräti vitonen, joka nyt oli kohtuullisen innokkaasti tuomittu, mutta pelin kannalta merkityksetön.
Happee siis ansaitsi voittonsa yritteliäisyytensä ansiosta, vahvan ykkösensä ja etenkin Eero Kososen ansiosta. Kosonen on liigan kuumimpia veskareita ollut läpi kauden ja sunnuntaina kertakaikkisen kovassa vireessä.Torjunnat 34-13 kertonevat myös hieman pelin kulusta tai paikkojen määrästä vieraille. Positiivista oli maalipaikkojen runsas luonti, kun taas heikkoa oli 1vs1-tilanteet ja oman pään täyttö hyökkäysten jälkeen.
Keskiviikkona kohdataan rakas vihollinen SSV. Edellinen kohtaaminen oli hyvää Toria tuoden kotona tuloksen 2-2. Kaikki mukaan keskiviikkona jysäyttämään pommia pasilaan! Ottelu alkaa klo 18:30.




