Loviisan Tor kohtaa Åif:n Sipoo-Areenalla lauantaina klo 17:00. Sipoolaiset ovat pelailleet vaihtelevasti koko kauden. Suurimpana syynä tulosten heittelyyn on kuitenkin useat loukkaantumiset. Kärkipäästä on ollut pelaajia pois ja Åif on joutunut toisinaan operoimaan hyvinkin pienellä ryhmällä. Åif on kuitenkin vielä mukana tappelussa karsijan paikasta liigaan ja siihen tarttuakseen se tarvitsee viimeisistä peleistään ( 6 ) paljon pisteitä. Näitä pisteitä ei loviisalaisilla ole aikomusta tarjoilla. Tor pääsee otteluun vahvalla kokoonpanolla, vain Andy Hietalan osallistuminen on epävarmaa tärkeän henkilökohtaisen menon vuoksi.
Tor kylvetti M-Teamiä viime viikonloppuna ja samalla ” duunari ” meiningillä on tarkoitus jatkaa myös lauantaina. Joukkue keskittyy viikon treeneissä taas puolustamisen saloihin, sillä kahdeksan päästettyä ei ole ollut aivan jokapäiväistä tällä kaudella. Loviisalaisilla onkin edessään useampi ottelu lähipäivien sisällä. Viikon sisään on vastassa Åif, tiistaina SBandy ja ensi viikon lauantaina Barbaarit. Seuraava kotiottelukin on vasta 13.2, jolloin luvassa onkin kiihkeä ottelu Tor – PSS.




