Uutiset

MIEHILLÄ TAPPIOLLINEN VIIKONLOPPU

 
SPV – Tor 9 – 5

Kovin hypähti pelin taso viikonlopun aikana. Lauantaina kohdattiin vieraissa SPV. Tor pelasi suurimman osan pelistä erinomaisesti vääntäen täysin tasaisesti kotijoukkueen kanssa pisteistä. SPV:n tähtien rutiin ratkaisi lopulta pelin kotijoukkueelle. Vieraat saivat peliin jalkeilla vain 13 peluria, kun Forsström ja Etholen olivat pikkuvammojen vuoksi pelistä sivussa. Avauserä on erittäin tasaista peliä molempien luodessa hyviä paikkoja. Kotijoukkue tekee kaksi ensimmäistä ja Jonas H tekee vieraille tärkeän koppimaalin erän viimeisillä sekunneilla.

Toinen erä on Torilta kauden parhaimpia esityksiä. Pallo liikkuu erinomaisesti ja joukke on hyvällä jalalla pelissä mukana. SPV saa erän maaleistaan kaksi hyvin helposti ja vieraiden uskoa koetellaan. Mainion pelin pelannut Joni Niiranen kaventaa pelin tilanteeseen 3-2. Sami Koski on sitä ennen kerennyt viemään kotijoukkueen kahden maalin karkumatkalle. Mikko Piippo antaa pitkän avauksen SPV:n maalille ja Meriläisen lapa saattaa matkalla koskea palloon, mutta maali syntyy Ihmeen hieman jäätyessä tilanteessa. SPV tekee kaksi maalia Kivirannan lyödessä pallon taidolla ilmasta sisään ja Malkamäen maali menee helposti etukulmasta sisään ja taas vieraiden uskoa koetellaan. Mutta Tor taistelee! Niklas Andersson tekee kahden miehen ylivoimalla maalin Venäläisen syöttäessä. Torilla on hyvät paikat tasoitukseenkin, mutta kotijoukkue taistelee uhrautuvasti.

Päätöserä noudattelee aiempienkin kohtaamisten kaavaa. Holopainen vie kotijoukkueen kahden maalin karkumatkalle laukauksellaan, tilanne oli täysin hoidettavissa..Peli etenee tasaisesti ja Torilla on mainioita paikkoja maalintekoon, mutta Ihme venyy upeasti. Ajassa 56.00 Tor ottaa onnistuneen aikalisän ja lähtee suoraan hakemaan kavennusta ilman maalivahtia. Vain 3 sekuntia kerkeää vierähtää, kun Salminen komean kuvion jälkeen tuo vieraat maalin päähän. Maailmanmestari Väänäsen kaukolaukaus uppoaa kuitenkin Kortelaisen taakse ja taas ollaa pari maalia perässä. SPV kaunistelee lopulta kahdesti ilman maalivahtia ja voittaa 9 – 5.

Tor – NST 4 – 5

Loviisalaiset yöpyvät matkalla parkanossa taatakseen paremmat unet sunnuntain otteluun kotihallissa. Joukkue saa olla yhdessä, levätä ja ruokailla hyvin. 11.30 startataan kohti kotia suurin toivein, sillä alla on ok-peli seinäjoen vieraana. Mukaan saadaan vielä tuoreita jalkoja Etholenin ja Forsströmin toimesta. Kentällisiin ei suurempia muutoksia tehdä lauantaisesta poislukien Valtsun hyppääminen Laineen paikalle. Pelin alkaessa kotijoukkue suorastaan jähmettyy paikalleen, pallollinenkin liike on hidasta ja epävarmaa. Pelaamisesta paistaa läpi väsymys ja haluttomuus. Kotihallissa käsittämätön tilanne. NST ottaa ansaitun, vaikkakin onnekkaan johdon ottelussa. Ensimmäinen erä myös päättyy näissä hartaissa tunnelmissa.

Toiseen erään otetaan Forsström mukaan peliin tuomaan rytinää kentälle ja siinä osittain onnistutaankin. Peli on hieman parempaa, mutta ei suurempaa riemua vieläkään kentällä havaita. Savukoski tuo hienolla yksilösuorituksellaan kotijoukkueen tasoihin, johon Laivinsille saadaan syöttöpiste. Tor hallitsee ja NST pääsee pelkästään vastahyökkäyksillä muutaman kerran alueelle. Kotijoukkueelta puuttuu lopullinen tahto niitata palloa sisään, paikkoja on paljon. Ja kun et tee, niin vastustaja tekee. Kosonen vie vie vieraat uudestaan maalin etumatkalle. Tor tasoittaa erän loppupuolella parantuneella ylivoimallaan pelin tasalukemiin 2-2.

Päätöserä on samaa puurtamista. Peliä käydään NST:n päädyssä, mutta innokasta hyökkäämistä seuraa muutamia vastustajan ylvoimahyökkäyksiä kun peliä luetaan heikosti. Janne Louhelaisen laidasta lähettämä laukaus uppoaa etukulmasta sisään ja taas ollaan perässä. Joukkueen parhaimmistoon noussut Laivins tuo komean kuvion päätteksi pelin jälleen tasoihin Salmisen jakelusta. NST maalaa seuraavat kaksi maalia. Molemmat kuuluvat taas osastoon ” laput silmillä ” pelaamista. Varsinkin jälkimmäinen av-maali on suorastaan karmeaa katsottavaa, kun tor-pelaaja seuraa pallollista vastustajaa oman maalin taakse, joka puttaa pallon maalin eteen ja 3-5..Tor tulee kuitenkin vielä maalin päähän kun lauantaiseen tapaan joudutaan ottaan mokkea pois ja 6:lla kehiin. Meriläinen kaventaa J. Niirasen toimiessa syöttäjänä. Tor saa useita hyviä paikkoja, joista paras siunaantuu kymmenisen sekuntia ennen loppua J. Niiraselle. Avoimesta paikasta pallo kilahtaa tolppaan ja pettynyt yleisö poistuu hallista pettyneenä – oikeutetusti.

Parviainen manaa ottelua erittäin pettyneenä. On minun tehtäväni saada ryhmä jalkeille nälkäisenä ja aina kaikkensa antavana. Toki tässä voisi selitellä loukkantumisilla ja niin edelleen, mutta kentällä olevien on oltava nälkäisiä – aina. Uuden joukkueen yhtenäisyyttä ei ole vielä saatu parhoille jengoileen ja siihen on nyt satsattava kaikki keinot. Tekosyyt ovat vain selityksiä omalle/omille epäonnistumisille ja niitä ei lupaa käyttää. Tilanne sarjassa on vielä kannaltamme mainio ja tulevat mahdollisuudet on käytettävä hyväkseen.

VIIKONLOPPUNA SPV&NST

 
Loviisan Tor lähtee lauantaina matkaamaan kohti lakeuksia kun vastaan asettuu sarjanelonen SPV. Kärkijoukkueiden tapaan peliveljiltä löytyy maailmanmestareita, maajoukkueen vakiopeluria jne..Mutta hyvin laittoi Tor viime kaudella hopeamitalistille kampoihin. Kotona tiputtiin maalilla erinomiaisen taistelun jälkeen ja vieraissa painittiin myös tasainen vääntö, jossa kahden maalin johto kääntyi niukaksi tappioksi. SPV kohtaa perjantaina vieraissa vielä Classicin. SPV vahvimpina aseina voidaan pitää pitkään yhdessä pysynyt nippu, erinomainen ykköskenttä ja paluuta maalille tekevä huippumokke Jarno Ihme. Tor on saamassa hiljalleen kolmea kenttää kasaan ja nyt vaan muutamia pelejä kun saadaan pelata isommalla nipulla, niin tulokset alkanevat muotoutua tasaisimmiksi. Lisäksi ylivoimaa harjoitellaan runsaasti. Matkaan on lähdössä myös bussillinen urhoollisimpia kannattajia..

Sunnuntaina matkataan omaan halliin kohtaamaan NST. Yöpyminen hoidetaan SPV-pelin jälkeen hotellissa parkanossa ja kotisaldoa pyritään parantamaan menemällä ns. vieraspeliin. Lisäksi saadaan nukkua täydet unet yöllä matkaamisen sijaan. NST on elänyt vaikeaa nousijan kautta, mutta pelannut pääsääntöisesti tasaisia tuloksia koviakin ryhmiä vastaan. Joukkueessa on talenttia kyllä liigaan. Monet muistavat hyvin taitavan Janne Louhelaisen ja joukkueessa on taitoa myös vaikkapa Aapron, Vainikaisen jne..muodossa. Torilla ei kuitenkaat sen enempää sympatiaa karjalaisille heru, vaan tarkoituksena on ottaa täydet pisteet tavalla tai toisella. NST pääsee otteluun viikon huilin jälkeen.

26.11 18:30 SPV – Tor

27.11 18:30 Tor – NST

TORIN NAISILLE TÄYSI PISTEPOTTI

 
Lauantaina 19.11.2011 Loviisan urheiluhalli.
Naiset pelasivat kauden ensimmäiset kotiottelunsa viikonloppuna. Edellisessä turnauksessa pisteittä jäänyt naistenjoukkue lähti hakemaan täyttä neljänpisteen pottia kotiluolassaan.
Turnauspäivän ensimmäinen ottelu oli ERÄ IV vastaan joka pelasi vielä viime vuonna 3-divisioonaa . Joukkueessa pelaa useampikin naistenliigaa takavuosina pelanneita pelaajia eli kokenut joukkue kaikkineen. Aiempaa kokemusta vastustajasta loviisalaisilla ei ollut joten mielenkiintoinen ottelu kaiken kaikkiaan siis tulossa. Ensimmäisessä erässä naisjoukkue uneksi, liekö ollut kotiturnauksen tuomien oheistöiden tuomaa keskittymisen herpaantumista ja vastustaja sai kolme helpohkoa maalia. Erätauolla TORin joukkue sai kuviot uomiinsa ja pelillinen ote aalkoi siirtyä naisjoukkueelle vaihto kerrallaan. Riittävän hyvin pelattu peli josta voitto lukemin 6-4.
Päivän toinen ottelu oli sarjan viimeistä sijaa pitävää Old Stars joukkuetta vastaan joka niin ikään on sarjanousija. Joukkueessa pelaa paljon ringeten pelaajia ja odotettavissa olikin haastava ottelu. Isokokoinen Old Starsin joukkue ei kuitenkaan pystynyt vastaamaan loviisalaisten liikkeeseen. Tilanteessa 3-3 loviisalaisten ottama aikalisä ja kahteenkenttään tiivistäminen toi uutta tempoa peliin ja ottelu loppujen lopuksi kotijoukkueelle 7-3 pitkän päivän päätteeksi.
Päävalmentaja Juhani Lehtonen: ” Päivän molemmat vastustajat olivat selkeästi meitä hitaampia. Näitä joukkueita vastaan oman aktiivisen pelin ylläpito on aina haastavaa. Ei ehkä parhaat pelit meiltä mutta riittävän hyvin pelattiin ja saatiin voitot molemmista. Pitkäpäivä kaikille kotiturnauksen takia. Vahvistetaan vahvuuksia ja jatketaan kohti seuraavia pelejä. Kiitos kotiyleisölle hyvästä kannustuksesta ja toimitsijoille jotka auttoivat kotipelien aikana.”
Otteluista lisää:
http://www.ostnyland.fi/sport/tavling/div2/2011-11-19/tva-segrar-for-tors-damlag

OILERS VEI KAKSIJAKOISEN OTTELUN

 

Tor – Oilers 5 – 8 ( 0 – 2, 4 – 1 , 1 – 5 )

Taitava ja liikkuva Espoon Oilers vei sunnuntai-iltana pisteet mennessään. Kaksi erää kotijoukkue pelasi hyvin ja toisen erän jopa loistavasti. Mitä tapahtui kolmannen erän mahalaskussa, jäi vielä avoimeksi. Videon kautta seuraavaan otteluun…

1. Erä

Molemmat joukkueet lähtivät otteluun heti hyvällä temmolla ja maalipaikkoja siunaantui tasaisesti molemmille. Vieraat olivat pallollisessa pelissään hitusen edellä, mutta Torilla oli paikkoja myös tasaisesti. Espoolaiset avaavat maalinteon Raikamon laukauksella, johon kotijoukkue ei kerkeä peitolle. Oilers tekee toisensa Joni Niirasen istuessa jäähyä. Oliver Wardi tällää vapaasti keskeltä suoraan syötöstä pallon reppuun. Loppuerä on lievää aneemisuutta kotijoukkueelta vieraiden otettua helpohkon johdon ottelussa.

2. Erä

Tor otti peliin nyt kolmannen pakkiparin helpottamaan temmon pitämisessä. Koitjoukkue saikin pelinsä rullaamaan hyvin. Ennen kotijoukkueen avausmaalia Niclas Meyer vie vieraat ensin kolmen maalin karkumatkalle. Mutta tästä eteenpäin erää vie suvereenisti Tor. Hällfors aloittaa maalinteon loisteliaan viikonlopun pelanneen Laivinsin syöttäessä. Muutaman minuutin kuluttua Etholen tuo kotijoukkueen jo maalin päähän. Niklas Andersson maalaa ominaisella taistelevalla tyylillään kahdesti ja kotijoukkue on siirtynyt maalin edelle. Viimeisimmässä maalissa Andersson osoitti pelin kestävän summeriin asti, kun sai tökittyä maalin vieraiden huolimattoman pallottelun oman maalinsa edessä. Tauolle riemukkaissa tunnelmissa.

3. Erä

Tauolla puhuttiin rohkeuden merkityksestä ja uskalluksesta voittaa ottelu. Toisin kävi..Tor pääsee ylivoimalle, mutta edelleen tehoton yv-pelaaminen saa jatkoa. Ja kun itse et tee..niin toiset tekee. Oliver Wardi tekee illan toisensa heti Oilers-jäähyn päättyessä, peli tasan. Oilers tekee seuraavaan vajaaseen neljään minuuttiin kolme maalia ja tilanne on kääntynyt täysin päälaelleen toisen erän jälkeen. Pallo ei liiku, miehet ei liiku ja merkkauspelaaminen on tipotiessään. Edes aikalisä ei tilannetta rauhoittanut. Etholen kuittaa vielä kotijoukkueen kahden maalin päähän, mutta lopussa ei päästä ihan lähelle ja ensimmäinen tilanne ilman maalivahtia purkautuu heti Oilersin tehdessä tyhjiin lopullisen niitin Jussi Pihan toimesta. Loppulukemat 5 – 8.

Pelin taso heitteli Torilla nyt loisteliaasta surkeaan. Lisäksi viime kauden vahvuus ylivoima on tällä hetkellä hyvin tukkoista. Mutta itkuun ei ole varaa, eli tulevalla viikolla valmistaudutaan jo seuraavaan SPV-otteluun ja pyritään harjoittelemaan heikkoudet pois. Erityismaininnan ansaitsee ilman muuta Nikku Andersson, jonka pelistä ei huomaa parin vajaan kolmen vuoden taukoa huippupeleistä – loistava esitys!

B-JUNNUJEN ELIITIISARJA ALKOI

 

B-junioreiden eliittisarjan ensimmäiset pelit pelattiin 19.11.2011 Kauklahdessa.

Niin sitten alkoivat poikiemme kautta aikojen ensimmäiset eliittisarjan pelit. Pientä jännitystä, mutta suuria odotuksia saattoi aistia pelaajiemme käytöksestä.

Ensimmäinen vastustajamme oli PSS Akatemia ja vähän paikallishegemoniaa heti tiedossa. Ensimmäisessä erässä peli oli hyvin tasaväkistä vääntöä ja tauolle lähdettiin PSS:n johtaessa 3 – 2. Toinen erä oli sitten meidän näytöstämme ja maalit meille 4 – 1. Kolmannessa erässä mentiin taas tasaväkisesti ja viimeinen maali värkättiin tyhjiin PSS:n siirretyn rangaistuksen aikana 50 sek. ennen pelin loppua. Helpottava, riemastuttava alku päivälle ja poikiemme fiilis korkealla.

Lopputulos: TOR – PSS 8 – 6 (2 – 3) (4 – 1) (2 – 2)

Pistenikkarit: Petri Vikman 2 + 1, Emil Raunio 1 + 2, Aleksi Koso 2 + 0, Emil Raunio 1 + 3, Markus Hällsten 1 + 1 (rl), Cisse Olander 1 + 0, Alex Holmström 1 + 0), Jens Lill-Smeds (mv) 0 + 1.

Toinen peli kahden huilitunnin jälkeen FBC Elit´iä (Raasepori) vastaan ja ”hirrrveä” himo saada lisäpisteitä.

Ensimmäinen erä alkoi vauhdilla ja ajassa 0.35 mentiin 1 – 0 johtoon. Erä oli täysin meidän hallintaa ja pelistä uumoiltiin reilua voittoa
Toinen erä meni vielä kovalla teholla ja maaleja tehtiin tasaiseen tahtiin, mutta kuten monesti aikaisemminkin ja ”paremmissakin perheissä” on käynyt, ei jakseta pitää samaa vauhtia ja tehoa päällä loppuun asti, varsinkin kun vastustaja pelaa löysästi.

Kolmannessa erässä vastustaja heräsi, tuli kovalla ryminällä ja painoi päälle koko ajan. Pojillemme syntyi lievä paniikki, kun jouduttiin altavastaajan rooliin. Ensihätäännyksen jälkeen toivuttiin ja saimme pelimme kuntoon. Toivottavasti tästä opittiin, että peli on loppu vasta kun loppusummeri soi.

Lopputulos: TOR – FBC Elit 8 – 4 (4 – 1) (3 – 1) (1 – 2)

Pistenikkarit: Aleksi Koso 2 + 1, Petri Vikman 1 + 2, Alex Holmström 2 + 0, Cisse Olander 2 + 0, Markus Hällsten 1 + 1, Mikael Nordenswan 0 + 2, Emil Raunio 0 + 1, Teemu Lampi 0 + 1.

Suuri kiitos pojillemme, että jaksoivat tsempata ja aivan 100 lasissa. Matkassa oli eri syistä vain yhdeksän (9) B-junnukenttäpelaajaa. Onneksi saimme pari C-junnua (Henri Laine ja Anton Lassas) mukaan, joiden pelipanos auttoi hienosti.

PORI JÄI JYRÄN ALLE

 
FBT Pori – Tor 2 – 11 ( 0 – 6, 1 – 2, 1 – 3 )

Miesten edustus palasi pitkältä tauolta pirteänä. Pitkästä aikaa isommalla ryhmällä liikkeellä ollut Tor laittoi heti ottelun alusta isoa vaihdetta silmään ja takoi avuserässä peräti kuusi maalia! Jonas Hällfors teki avauserään hattutempun ja muista maaleista vastasivat Teemu Venäläinen ( 2 ) ja Dan Forsström. Tommy Grönberg aloitti ottelun maalilla vahvasti ja oli avauserässä ohittamaton.

Toisen erän alussa oli vierailija hieman kylläisenä liikkeellä. Palloa ei liikuteltu ja FBT oli nostanut hieman karvaustaan ja laiskotteleva vieras juuttui omaan päähän näpertelemään. Tämän seurauksena vieraat joutuivat rikkomaan kahdesti peräkkäin ja kertaalleen kotijoukkue onnistui vahvalla ylivoimallaan. Tor otti kuitenkin otteen takaisin itselleen ja vastasi erän lopuista maaleista Jyri Laineen ja Valtteri Etholenin toimesta. Tauolle lukemissa 1 – 8.

Päätöserä oli lopun pelailua, mutta vieraat jaksoivat liikutella palloa omillaan viisaasti ja lyötyä kotijoukkuetta ei päästetty pallolle. Erän alkuun tullut kavennusmaali oli karkean virheen seuraus, mutta muuten erää hallitsi vierasjoukkue selkeästi. Tor teki vielä kolme maalia Hietalan, Laineen ja Salmisen toimiessa viimeistelijöinä.

Vieraiden selkeä ykköspeluri valmennuksen mielestä oli Ingus Laivins. Latvian mj-pelaaja pelasi erinomaisen ottelun puolustajana, todella vahva peli Ingulta! Jonas Hällfors onnistui myös mainiosti viimeistelyssä ja jaksoi urakoida koko ottelun läpi hyvällä tasolla. Tommy Grönberg pelasi myös vahvan ottelun ja jatkaa maalilla myös sunnuntaina. Tor oli ottelussa aktiivinen ja pelasi useasti korkealla karvauksella onnistuen katkomaan kotijoukkueen avauspelaamista.

Tule mukaan sunnuntaina hallille, kun vieraaksi saapuu aktiivinen Espoon Oilers. Vastassa nuoria taitureita ja maailmanmestari Oscar Hänninen. Ottelu alkaa klo 17:00.

TOR PALAA TOSITOIMIIN VIIKONLOPPUNA

 
Loviisan Tor pääse jälleen viikonloppuna taistelemaan liigapisteistä, kun perjantaina kohdataan vieraissa FBT Pori ja sunnuntaina kotona Espoon Oilers.

FBT Pori on saanut uusia kasvoja ryhmäänsä. Viron maajoukkueen Martin Sivakov, lupaava Riku Prokki ja lahjakas Tero Saaristo ovat lienee maalivahti Saastamoisen ohella tärkeimpiä nimiä joukkueen tulokkaista. Nuori Prokki onkin onnistunut mainiosti alkukaudella ja on joukkueen tehomies pistein 3+11. Tuttuja ovat myös tulisieluinen Miikka Läntinen ja joukkueen ykköspakki Ville Salonen. Viime kaudella Tor onnistui voittamaan molemmat kohtaamiset ja sarjan päättäneessä vieraspelissä nähtiin yksi kauden kypsimpiä esityksiä ( 2-6 ). Nyt Torin mukana on pienen tauon jälkeen Niklas Andersson, joka tuo kaivattua rytinää kentälle. Lisäksi Kotkan nuori lupaus Sami Aalto on matkassa mukana. Mielenkiintoinen peli on perjantaina edessä.

Sunnuntaina vastaan asettuu Oilers. Espoolaiset ovat viime vuoden tapaan olleet kiireisiä kentän molemmissa päissä. Joukkueen terävintä kärkeä on ehdottomasti maaailmanmestari Oscar Hänninen, jonka lisäksi joukkueessa viilettää liuta B-maajoukkueen pelaajia ja vielä U-19 joukkueen runkopelaajia. Tor lähtee tähän otteluun myös hyvin luottavaisena ottamaan nuorilta tähdiltä tilan ja ajan pois. Odotettavissa on korkeaa ryntäystä, vaikka espoolaiset ovatkin toisinaan pelanneet myös maltillisemmalla karvauksella. Joukkue tekee paljon maaleja, mutta myös omissa soi kohtuullisesti.

Tor pääsee pitkästä aikaa matkaan kohtuullisen isolla nipulla. Pois ovat enään maanantaina leikattu Aigars Belasovs ja olkapäätään yhä paranteleva Pekka Lindgren. Muutoin nippu on terveenä. Tauko tuli Torille tarpeen, sillä pelejä hakattiin lokakuun aikana seitsemän ja 16 päivän sisään järjettömät kuusi peliä. Huikeita määriä amatööreille..Joukkue olikin lopen uupunut lokakuun viimeisen pelin jälkeen ja nyt pitäisi akkujen olla taas täynnä taistoon tärkeistä pisteistä! Ole taas mukana ja tupa täyteen sunnuntaina!

18.11 klo 18:30 FBT Pori – Tor

20.11 klo 17:00 Tor – Oilers

A-JUNNUILLE KAKSI VOITTOA

 

A-junioreiden koitokset 1-divisioonan ylemmässä
jatkosarjassa pyörähtivät käyntiin sunnuntaina Loviisassa.

Tor-Losb Future

Ensimmäisessä
ottelussa vastaan asettui Losb Future Lohjalta. Tor aloittaa ottelun mainiosti
luoden vaarallisia tilanteita vastustajan maalille sekä halliten
pelitapahtumia. Ajassa 7.43 Niklas
Niirasen painava rannekuti löysikin tiensä verkon perukoille vieden
Loviisalaiset 1-0 johtoon. Tämän enempää
maaleja ei kuitenkaan kotijoukkueen lievästä hallinnasta huolimatta erässä enää
nähty.

2. erä lähti Torin
osalta hienosti käyntiin Sami Aallon maalatessa ylivoimalla. 2-0 johtomaalin jälkeen pelinhallinta kuitenkin
lievästi sanottuna herpaantuu ja 4 minuutin sisään Losb maalaa kolmesti Torin yhtä vastaan. Peli
tasan 3-3. Tor pystyy tästä kuitenkin
kasaamaan rivinsä ja Sami Aallon toisella maalilla siirrytään erätauolle
kotijoukkueen johtoasemassa 4-3.

3.erän alku oli
Torille murheellinen. Losb iskee pelin tasoihin ylivoimalla kotijoukkueen
räikeästä vaihtovirheestä. Hetkeä myöhemmin Torin maalissa pelannut Mikael
Skogster päättää ottaa ohjat käsiinsä. Tulisella avausheitolla ?Skögi? löytää
hyökkäyspäästä Vasco Vanhalan, joka siirtää Torin jälleen johtoon. Johtoasema
kestää loppuun saakka Torin selvittäessä hienosti taistellen mm. Lohjalaisten kaksi ylivoimaa. Lopputulokseksi
5-4 ja avauspinnat Loviisaan.

Tehotilasto:

Niklas Niiranen 1+2, Vasco Vanhala 2+0, Sami Aalto 2+0,
Markus Sjöholm 0+1, Petri Vikman 0+1, Mikael Skogster 0+1

Tor-Blackbirds

Päivän toinen ottelu
Keravan Blackbirdsia vastaan kulki alusta lähtien Torin komennossa. Tor
aloittaa maalinteon 5 minuutin pelin jälkeen, kun Markus Hällstenin
pystysyötöstä Markus Sjöholm ohjaa hallitusti 1-0. Tor jatkaa vyörytystään ja 13 peliminuutin
jälkeen tulostaululla Loviisalaisten tylyt 4-0 johtolukemat. Torin maalilla
hyvän ottelun pelannut Kalle Hovi joutui kuitenkin harmittavasti antautumaan
Blackbirdsin kaventaessa erän loppuhetkillä lukemiksi 4-1.

2.erä alku kulki melko tasaisissa merkeissä. Blackbirdsin
ottaessa jäähyn Tor kuitenkin rankaisee armotta. Sami Aalto löytää takatolpalta
Joona Hytin ja lukemat 5-1:een. Ennen
erän loppua Tor iskee vielä vastahyökkäyksestä 6-1:een Robin Ahlgrenin toimesta.

3.erään Tor lähtee pitämään tempoa yllä ja hoitamaan pisteet
kotiin tyylikkäästi. Kovin latinki Torin otteista oli kuitenkin päässyt jo
hyytymään pelin ollessa melko selvä.
Vihulaisia ei kuitenkaan päästetty tekemään pahojaan ja maalinedustalla
Tor puolustajat olivat herroja ja hidalgoja. Pöytäkirjaan ei muutaman jäähyn
seuraksi tehomerkintöjä. Lopputulos 6-1.

Tehotilasto:

Robin Ahlgren 2+0, Vasco Vanhala 2+0, Markus Sjöholm 1+1,
Sami Aalto 0+2, Markus Hällsten 0+2, Joona Hytti 1+0, Niklas Niiranen 0+1

Valmennuksen kommentit:

Losb-peli ei ihan kauden paras esitys. Ensimmäinen
erä kohtalainen, toisessa lähti pahemman kerran laukalle. Hurlumheiksi kun
menee, niin herkästi tulee huolimattomuutta eikä pää oikein tahdo pysyä
vauhdissa mukana. Ei sovi meille. Kolmannessa jätkät pysty kuitenkin
puristamaan sen tarvittavan voittoon. Hyvä näin.

Blackbirdseja vastaan ensimmäiset 2.erää oli varsin hyvää
tekemistä, eikä 6-1 oikein jätä epäselvyyksiä. 3.erään painotettiin homman
hoitamista huolellisesti loppuun asti, pää kasassa, pakka kasassa. Tyylikkäästi
voitto kotiin.

Alkusarjan orastavat maalinteko- ongelmat voidaan heittää
romukoppaan. Jätkät nappasi hienosti kopin ja latoivat kahteen peliin enemmän
häkkejä kuin alkusarjassa yhteensä. Komeita limulasin korkuisia oli monia. 2
peliä ja 2 voittoa, ei voi olla kuin tyytyväinen. Onnittelut jätkille.

A-junioreiden ottelut jatkuvat 27.11.2012 Porvoon Aurora-hallissa.
Vastaan asettuvat PSS sekä Erä akatemia II.

TORIN AB TYTÖT VOITOKKAINA

 

Lauantaina 12.11. pelattiin Espoossa E-sport areenalla AB-tyttöjen etelä-Suomen jatkosarjan ottelut. Loviisan tyttöjen joukkue menestyi kahdessa pelaamassaan ottelussa hienosti. Molemmista peleistä selkeät voitot.
Päivän ensimmäinen ottelu oli Blackbirds Unitedia vastaan jolle aiemmassa kohtaamisessa alkusarjassa Torin tytöt olivat hävinneet 10-5. Tällä kertaa kuitenkin tahti oli toinen ja loviisalaiset hallitsivat ottelua alusta loppuun. Lopputulos TORin tyttöjoukkueelle 7-2 ja kaksi pistettä.
Lauantain toinen ottelu oli ennestään tuttua seuraa, M-Teamia , vastaan. Aiemmin ei loviisalaiset olleet pelanneet kyseistä joukkuetta vastaan sarjapelejä, joten otteluun lähdettiin tarkalla puolustus pelillä. Ottelun kuluessa kävi kuitenkin selväksi ettei M-Team pysty haastamaan Loviisan nopeita pelaajia. Maalissa Mira Ruokolainen torjui hienosti ne muutamat paikat joita Torin maalille M-Team pystyi luomaan. Voitto Loviisan Torin tytöille selkein 6-1 numeroin.
Valmennuksen kommentit ( Juhani Lehtonen) :” Huimaa kehittymistä on tapahtunut joukkueessa kuluneen syksyn aikana, ja sen saivat myös vastustajat todeta. Tytöt treenaa ahkerasti itseään haastaen. Upea porukka jossa todella hieno yhteishenki, voiko sitä enempää valmentaja toivoakaan. Taidot kehittyy kun vaan harjoitellaan ja tehdään yhdessä töitä. Kokeiltiin peleissä uusia karvaus juttuja joita ei oltu edes harjoiteltu, ja silti tytöt onnistuivat niiden toteuttamisessa hienosti. Tyytyväinen olen. ”
Joukkueessa pelasivat:
Sofia Skog , Jasmin Sandvik ,Emilia Frejborg, Juliet Lindfors, Linda Henriksson(0+2) ,Sara Huhtanen(0+1),

Nora Thesslund, Michelle Tatarnikova, Mette Wecksten(2+0), Taina Salminen(0+1), Amanda Silfvast(0+1),

Laura Lehtola(2+1), Victoria Törnblom(2+1), Vanessa Lehtonen (6+1), Ronja Berlin ja Mira Ruokolainen .

A-JUNIORIT TULESSA SUNNUNTAINA

 

Vaikka tämä sietämättömän pitkä tauko edustuksen peleistä jatkuu jatkumistaan, niin salibandy ei kuitenkaan Loviisan liikuntahallista hiljene.
Vieroitusoireita voi tulla hoidattamaan sunnuntaina, kun Loviisan Torin A-juniorit aloittavat urakkansa 1-divisioonan ylemmässä jatkosarjassa. Vastaan asettuvat klo 10.00 alkavassa pelissä Losb Future sekä klo 15.00 alkavassa pelissä Blackbirds United. Kentällä viilettää monia edustuksestakin tuttuja kasvoja kuten mm. Niklas Niiranen, Samir Mountassir sekä Sami Aalto.
Tervetuloa kannustamaan ”Soturit” voittoon!

A-juniorit, ylempi jatkosarja (alkusarjojen 2 parasta, Etelä)

Loviisan Tor
PSS
Tikkurilan Tiikerit
Blackbirds united
Erä Akatemia 2
Losb future

Lohkon kaksi parasta suoraan ylempään loppusarjaan, 3. karsii pääsystä ylempään loppusarjaan.