Uutiset

Loviisan Tor – SB Welhot lauantaina / Seriestart för Tor på lördag

Sebastian Freudenthal.

Salibandyn divari alkaa Loviisan Torin osalta lauantaina 26. syyskuuta. Silloin Loviisaan saapuu SB Welhot Kuopiosta. Ottelu alkaa kello 17 Loviisan liikuntahallissa.

– Tilanne näyttää sikäli hyvältä, että kaikki pelaajat ovat kunnossa. Tällä hetkellä kukaan ei ole loukkaantunut, sanoo joukkueen päävalmentaja Sebastian Freudenthal.

Ringissä on tänä vuonna myös enemmän pelaajia kuin edellisenä syksynä. Heistä seitsemän on seuran omia junioreita.
– He ovat tosi tervetulleita ja ovat harjoitelleet tunnollisesti. Silti vaaditaan kaikilta kärsivällisyyttä, sekä medialta että yleisöltä. Annetaan nuorten pelaajien kasvaa ja kehittyä rauhassa.

Toinen positiivinen asia on, että suuremman pelaajaringin ansiosta tempoa on voitu tänä kesänä ja alkusyksyn aikana lisätä harjoituksissa.
Haasteita riittää silti, koska muutama kokenut pelaaja on joko lopettanut tai vaihtanut seuraa. Kaikki pelaajat saavat tällä kaudella kantaa yhteistä vastuuta.
– Tavoitteemme on olla neljän parhaan joukossa keväällä, kun loppupelit alkavat, sanoo Freudenthal. – Silloin saamme kotikenttäedun ensimmäisessä ottelussa.

Freudenthal veikkaa, että kovimmat vastustajat tällä kaudella ovat Steelers, SB Vaasa, LaSB ja Josba.
Otteluohjelma on päävalmentajan mielestä aika kummallinen. Se alkaa Torin kannalta viidellä kotipelillä, mutta joulukuun 19. päivän jälkeen seura pelaa seitsemän vieraspeliä putkeen.

Teksti/Text: Carita Liljendahl
Foto: Benny Liljendahl

Division ett börjar för Lovisa Tors del lördagen den 26 september med hemmamatch i idrottshallen klockan 17. På besök kommer då SB Welhot från Kuopio.
– Läget ser bra ut, ingen spelare är skadad, säger huvudtränaren Sebastian Freudenthal.

I laguppställningen finns nu fler spelare än förra hösten och det betyder att tempot på träningarna varit högre än i fjol. Föreningen har också lyft upp sju av sina egna juniorer till representationslaget.
– De har tränat samvetsgrant och är en tillgång. Ändå måste alla ha tålamod, såväl publik som media. Vi ska låta de unga spelarna växa och utvecklas i lugn takt.

Eftersom laget tappat en del nyckelspelare måste samtliga spelare den här säsongen kollektivt bära ansvar för att spelet håller ihop.
– Vårt mål är att vara bland de fyra bästa lagen på våren då slutspelen kör i gång, säger Freudentahl. Då får vi börja playoff med hemmamatch.

Freudenthal tippar att Tor får de tuffaste motståndet av Steelers, LaSB, SB Vaasa och Josba.
Matchprogrammet beskriver han som besynnerligt. Tor börjar med fem hemmamatcher på raken men efter den 19 december har laget sju bortamatcher.

Tulevat ottelut/ Kommande matcher

Salibandyn pelit divarissa alkavat torstaina 17.9.2015. Loviisan Torin ensimmäinen on peli on silti vasta lauantaina 26.9 jolloin joukkue kotikentällään kohtaa SB Welhot Kuopiosta.

Säsongen i innebandyns division ett börjar torsdagen den 17 september. För Tors del inleds serien dock först den 26 september då SB Welhot från Kuopio kommer på besök.

Sitä ennen Torilla on harjoituspelejä / Dessförinnan har Tor några träningsmatcher:

12–13.9 Tor osallistuu turnaukseen Mosahallissa Helsingissä. Tor deltar i en turnering i Mosahallen i Helsingfors.
Otteluohjelma/Matchprogram
Lauantai/Lördag 12.9: klo 12.15 Erä A-jun – Loviisan Tor, klo 14 ÅIF – Raseborg, klo. 15.45 Tor – Erä Akatemia, klo 19.15 Erä Akatemia – Raseborg.
Sunnuntai/Söndag 13.9: klo 10 Loviisan Tor – Ådalens IF, klo 11.40 Raseborg – Erä A-jun, klo 13.20 Ådalens IF – Erä Akatemia, klo 14.55 Raseborg – Tor.

Harjoituspelien tulokset/Resultat från träningsmatcherna:

Tor-ÅIF Sipoo/Sibbo 3-5
4.04 0-1
11.39 1-1 Sami Aalto Niko Jussila
16.59 2-1 Dan Forsström Andy Hietala
17.18 2-2
18.44 2-3
23.59 3-3 Jonas Hällfors Dan Forsström
31.09 3-4
46.32 3-5 av/numerärt underläge

NST – Tor 7 7
8.41 1-0
10.08 1-1 Rauha Luode
11.44 2-1
15.30 2-2 Lindroos Sved
22.15 2-3 yv/powerplay Hällfors Jokinen
25.18 3-3
29.11 4-3
45.20 4-4 Hällfors Flinck
47.02 4-5 Niiranen Jussila
50.56 4-6 Hällfors Flinck
51.55 5-6
58.05 5-7 Jussila Aalto
58.16 6-7
59.56 7-7 im/utan målvakt

Tor – Erä Akatemia 5-3
Kotkan Reipas – Tor 4-4
Oilers – Tor 10-1

Syys- ja lokakuun pelit divarissa / Matcherna i division ett i september – oktober:

Lau/Lör 26.9: Klo 17 Tor – SB Welhot Kuopio
Lau/Lör 3.10: Klo 17 Tor – KeLy Oulu/Uleåborg
Sunn/Sön 4.10: Klo 17 Tor – SBS Wirmo Mynämäki
Sunn/Sön 11.10: Klo 17 Tor – Steelers Hämeenlinna/Tavastehus
Lau/Lör 17.10: Klo 17 Tor – Erä Akatemia Helsinki/Helsingfors
Sunn/Sön 25.10: Klo 17 Josba Joensuu – Tor

Jere Jokinen jatkaa / Jere Jokinen fortsätter

Tor on solminut divarissa vuoden sopimuksen Jere Jokisen kanssa. Salibandyjaoston puheenjohtaja Mikael Forstén sanoo, että puolustus näyttää melko hyvältä tällä hetkellä.

Seuran omat juniorit Oscar Arnkil, Jonathan Flinck, Conny Lindblom, Alvar Luode, Nicolas Malmberg, Joakim Pelto ja Niklas Rosqvist ovat myös allekirjoittaneet vuoden sopimuksen.

Divarin otteluohjelma lyödään lukkoon 14 elokuuta ja sarja pyörähtää käyntiin syyskuun puolessa välissä.

……………………..

Lovisa Tor har gjort ett års kontrakt med Jere Jokinen. Enligt innebandysektionens ordförande Mikael Forstén ser lagets försvar nu rätt stabilt ut.

Föreningens juniorer  Oscar Arnkil, Jonathan Flinck, Conny Lindblom, Alvar Luode, Nicolas Malmberg, Joakim Pelto och Niklas Rosqvist har även de tecknat ett års kontrakt.

Matchprogrammet i division ett slås fast den 14 augusti och de första drabbningarna avgörs i mitten av september.

Text/Teksti: Carita Liljendahl

Maalivahti Nordström jatkaa / Målvakten Nordström fortsätter

Niko Nordström. Foto: Benny Liljendahl

Loviisan Torin salibandyjoukkue jatkaa joukkueen rakentamista. Nyt on myös maalivahti Niko Nordström allekirjoittanut sopimuksen.
Nordström on edustanut Loviisan Toria 2012-2014.

Lovisa Tors lagbygge inför seriestarten i division ett fortsätter. Nu har också målvakten Niko Nordström tecknat kontrakt. Han har tidigare spelat i Tor säsongerna 2012-2014.

Tor luottavaisin mielin syksyn peleihin / Tor går med tillförsikt till seriestart

Andreas Hietala, Joni Kelloniitty och/ja Jonas Hällfors fortsätter i Tor / jatkavat Torissa. Foto: Benny Liljendahl

Kun divari syksyllä taas lähtee käyntiin Torin riveissä nähdään ainakin seuraavat ”vanhat” pelaajat:
Då division ett åter kör i gång på hösten får vi se åtminstone följande ”gamla” spelare i Tors led:

Jimmy Sved, Dan Forsström, Joni Kelloniitty, Joni Niiranen, Andreas Hietala, Jonas Hällfors, Stefan Brusas och Miko Jussila.

Nya i laget är PSS-spelarna/ Joukkueen uudet pelaajat ovat Timi Lindroos, Miki Rauha och/ja Miro Anttila porvoolaisseurasta PSS.
Från Sibbolaget ÅIF ansluter sig Jesse Tolvanen till Tor. Sipoon ÅIF-joukkueesta tulee Jesse Tolvanen.

– Tämän lisäksi joukkueessa pelaavat noin 5-7 junioria omasta seurastamme, kertoo salibandyjaoston puheenjohtaja Mikael Forstén. Maalivahtikysymys on hieman viel auki, mutta tilanne näyttää silti hyvältä.

Innebandysektionens ordförande Mikael Forstén säger att målvaktssituationen är lite öppen ännu men läget känns ändå stabilt. Av föreningens egna juniorer kommer 5-7 att ansluta sig till representationslaget.

Niklas Andersson ei näillä näkymin jatka työesteiden taki, mutta harjoittelee omin päin. Mikäli työtilanne muuttuu hän saattaa liittyä joukkueeseen.
Så som läget nu ser ut spelar Niklas Andersson inte i laget på grund av arbetsförhinder. Men helt uteslutet att han ansluter sig till laget är det inte och han tränar på egen hand.

Några andra spelare som förra säsongen spelade i laget torde också ansluta sig men de har ännu inte kontrakt.
Muutamat pelaajat jotka edellisellä kaudella pelasivat Torissa saattavat vielä liittyä, mutta heillä ei vielä ole sopimusta.

Som tränare fortsätter Sebastian Freudenthal. Hjälp får han av Ray Backman och Teppo Sandvik. Pekka Palomäki fortsätter som ansvarig juniortränare.
Freudenthal jatkaa päävalmentajana. Tiimissä mukana ovat myös Backman ja Sandvik. Palomäki jatkaa juniorivastaavana.

Deina Imjack och Tuomas Savukoski byter lag. Imjack har valt att spela i HIFK och Savukoski i Nokian Krp.
Imjack pelaa seuraavalla kaudella HIFK:ssa (div. II) ja Savukosken uusi joukkue on liigan Nokian Krp.

Text/Teksti: Carita Liljendahl

Torilaisia mukana Pohjola Cupissa

1997-syntyneiden poikien ikäluokkavalmentajat Jari NissinenJohn LiljelundJussi Sihvonen ja Heikki Kosonen ovat valinneet pelaajat poikien Pohjola Cupiin.

Loviisan Torin riveistä tapahtumaan on valittu Oscar Arnkill, Alvar Luode sekä Niklas Rosqvist.

Poikien Pohjola Cup järjestetään 6.-9.8. Eerikkilän urheiluopistolla. Pohjola Cupiin on valittu ikäluokan parhaimmisto, 8 maalivahtia ja 70 kenttäpelaajaa.

Tapahtuman jälkeen U19-poikien maajoukkuevalmentajat valitsevat nuorten maajoukkueringin kaudelle 2015-2016.

Loviisan Tor toivottaa pojille onnea tapahtumaan!

Selvä tappio Torin naisille / Klar förlust för Tors damer

Camilla Boman i Tors mål och kaptenen Sofia Kähärä till höger. Torin maalivahti Camilla Boman ja kapteeni Sofia Kähärä. Foto: Benny Liljendahl

Hyvästä taistelutahdosta huolimatta Loviisan Torin naiset eivät kyenneet voittamaan divarikarsinnan toistakaan ottelua.
Salibandyseura Rankat Ankat Oulusta nousi divariin suoraan kahdella voitolla.
Eilen SSRA voitti numeroin 6-5 ja tänään sunnuntaina numeroin 3-7.

Vierasjoukkueen Henriikka Keinänen oli erityisen tehokas neljällä maalillaan.

Toria oli tullut kannustamaan lähes 200 katsojaa. Yleisö sai nähdä paljon hyviä maalintekopaikkoja ja kotijoukkueelta kolme kaunista täysosumaa. Paras joukkue silti voitti.

Ensimmäisen erän jälkeen tilanne oli 0-3. Sen jälkeen Jessica Oinonen teki Torille toisessa erässä 1-3 ja Linda Henriksson kaukolaukauksellaan 2-4. Kun viimeistä erää oli jäljellä viisi minuuttia syntyi Torin kolmas maali Teresa Lindroosin terävästä laukauksesta.

Viimeisessä erässä Torille annettiin kaksi jäähyä, jotka veivät tehoja. SSRA:n voittomaali oli myös ylivoimamaali.

Vierasjoukkueen paras pelaaja: Henriikka Keinänen.
Torin paras pelaaja: Nadine Johansson.

 Ottelupöytäkirja – Matchprotokoll.

Maria Kämäräinen vauhdissa / i farten. Foto: Benny Liljendahl

Trots bra kämparglöd lyckades Tors damer inte vinna den andra matchen mot SSRA från Uleåborg på påskdaqen.
I går var SSRA bättre med siffroran 6-5 och i dag i Lovisa skrevs segersiffrorna 3-7. Därmed avancerade SSRA till division ett med två raka segrar.

Gästernas Henriikka Keinänen var extra svår att få stopp på, hon gjorde fyra mål.

En glädjande stor publik på närmare 200 personer fick se fina målchanser och tre vackra mål av hemmalaget. Men SSRA var ändå det klart bättre laget.
Efter första perioden var ställningen 0-3. Tors första mål gjorde då bara nio sekunder hade spelats av andra perioden av Jessica Oinonen. Lite senare sköt Linda Henriksson 2-4 på ett långskott. Tors tredje mål var ett skarpt skott från höger kant av Teresa Lindroos.

I sista perioden åkte Tor på två utvisningar som drog ner på lagets effektivitet.
Som bästa spelare i SSRA premierades Henriikka Keinänen och i Tor gick priset till Nadine Johansson.

Teksti/Text: Carita Liljendahl

Joukkue kiittää yleisöä. Laget tackar publiken. Foto: Benny Liljendahl

 

Niukka tappio Torin naisille/Knapp förlust för Tors damer

Torin naiset kävivät lauantaina Oulussa taistelemassa pääsystä ensi kauden ykkösdivariin.
Vääntö kotijoukkuetta SSRA:ta vastaan oli tiukka, mutta häviö kirjattiin numeroin 6-5.

– Alussa jännitettiin vähän kun vastassa oli aivan tuntematon joukkue, sanoo pelaaja Nica Holmberg. Toisessa erässä pelasimme jo rennommin ja kolmas erä oli meidän paras. Tuomareiden linja ei ollut aivan selkeä.

SSRA johtaa nyt 1-0. Toinen peli pelataan sunnuntaina Loviisassa alkaen kello 18.
Kahdella voitolla joukkue nousee sarjaporrasta ylemmäs.
Tarvittaessa pelataan lauantaina 11.4 vielä kolmas peli Oulussa.

Torin pisteet: Minna Nurmi 2+0, Teresa Lindroos 1+1, Vanessa Lehtonen 1+1, Niina Raitanen 1+0, Jessica Oinonen 0+2, Sofia Kähärä 0+1.

Ottelun pöytäkirja löytyy tästä/Matchprotokoll hittas här:

Kuva otettu edellisessä kotipelissä. Bilden tagen på senaste hemmamatchen. Tors Nica Holmberg till höger. Torin Nica Holmberg oikealla. Foto: Benny Liljendahl

Tors damer spelade den första kvalmatchen på lördagkväll mot SSRA i Uleåborg. Lagen kämpar om en plats i division ett nästa säsong.

Den jämna drabbningen slutade 6-5 till hemmalagets favör. SSRA leder nu matchserien 1-0. Det lag som först vinner två matcher avancerar. Om Tor vinner hemma söndagen den 5 april spelas en trejde avgörande match i Uleåborg den 11 april.

– I första perioden var vi lite nervösa då vi mötte ett för oss helt okänt lag, säger spelaren Nica Holmberg. I andra perioden fick vi i gång vårt eget spel och den tredje var vår bästa. Domarduons linje var inte helt klar och visst tyngde en lång resa i våra ben men på söndag är det ny match och nya tag.

Tors poäng: Minna Nurmi 2+0, Teresa Lindroos 1+1, Vanessa Lehtonen 1+1, Niina Raitanen 1+0, Jessica Oinonen 0+2, Sofia Kähärä 0+1.

Matchen Tor-SSRA söndagen den 5 april börjar klockan 18.

Text/Teksti: Carita Liljendahl

Damerna slåss om plats i division ett / Naiset taistelevat divaripaikasta

FLOB kaatui 3-2. FLOB besegrades med siffrorna 3-2.Foto: Benny Liljendahl

Jakten på en plats i innebandyns division ett fortsätter för Lovisa Tors damlag. I lördagens kvalturnering på hemmaplan slutade laget tvåa och under påsken väntar matcher mot SSRA från Uleåborg. Två segrar krävs för att ta steget upp till näst högsta serien.

– Laget spelade bra i alla tre matcherna, säger lagledaren Leif Holmberg. Nu blir det tufft mot Uleåborg, med långa samt kostsamma resor och säkert hårt motstånd

I idrottshallen hade Tor ett övertag i nyckelmatchen mot FLOB från Vanda. Det avgörande målet lät dock vänta på sig till sista minuten då Teresa Lindroos blev stor hjälte.

Även mötet med KaPa-35 blev ovisst och Nystadslaget satte sista bollen i tomt mål och vann med siffrorna 4-2. Tor säkrade sedan fortsatt kvalspel genom att besegra Savitaipale (StU) med klara 4-1 efter mål av Vanessa Lehtonen, Nadine Johansson, Pia Salonen och Niina Raitanen. På lördag 4 april möts SSRA och Tor i Uleåborg och dagen efter (5.4) i Lovisa idrottshall klockan 18.
En eventuell tredje match spelas i Uleåborg lördag 11 april.

Resultat: Tor – FLOB 3 – 2 (Tors målgörare: Pia Salonen, Vanessa Lehtonen och Teresa Lindfors), KaPa-65 4 – 2 (Nadine Johansson och Maria Kämäräinen) och Tor – StU 4 – 1. Placeringar: 1) KaPa-65 7 poäng, 2) Lovisa Tor 5 p, FLOB 2 p och 4) StU 0 p.

Text: Benny Liljendahl

Torin naisilla on edelleen mahdollisuus nousta ykkösdivariin.
Lauantaina pelattiin karsintasarja Loviisassa ja Tor sijoittui toiseksi.
Tämä tarkoittaa, että seuraava karsintapeli suorasta noususta pelataaan Oulussa SSRA:ta vastaan. Kaksi voittoa takaavat paikan divarissa ensi kaudella.
Ensimmäinen karsintapeli pelataan Oulussa lauantaina 4.4 ja toinen Loviisassa sunnuntaina 5.4 kello 18. Tarvittaessa pelataan vielä kolmas ottelu Oulussa lauantaina 11.4.

 

 

 

Tappavan tehokas M-Team finaaliin / Mördande effektivt M-Team till final

M-Team oli murskaavan ylivoimainen myös toisessa välieräottelussa. Voittonumerot kirjattiin 4-12 (0-3, 0-3, 4-6) ja näin ollen M-Team pelaa divarin playoffpelien finaalissa.

Vierasjoukkue oli parempi miltei kaikilla osa-alueilla. Tor sortui myös omiin virheisiin eikä osannut yhtä tehokkaasti kuin M-Team hyödyntää maalintekopaikkojaan.
M-Team karvasi tehokkaasti ja voitti suurimman osan kaksinkamppailuista. Maalivahti Ossi Rannala oli myös erittäin taitava ja hän venyi muutamaan hienoon paraatitorjuntaan.

Kolmannessa erässä Tor teki neljä maalia, mutta herätys tapahtui liian myöhään. Ottelu oli jo karannut käsistä.
Torin maalintekijät olivat Jimmy Sved, Joni Kelloniitty, Jonas Hällfors ja Joni Niiranen. Näistä varsinkin Kelloniityn osuma oli tahdonvoiman lopputulos.

Parhaan pelaajan palkinnon Torissa sai maalivahti Niko Nordström.

Lehdistötilaisuus.

Ottelupöytäkirja.

Kuvassa Torin Joni Kelloniitty ja Markus Neuvonen. Foto: Benny Liljendahl

M-Team var förkrossande överlägset också i den andra semifinalmatchen. Segersiffrorna skrevs 4-12 och M-Team tog sig till finalspelet i playoff med två raka segrar över Tor.

Gästerna var bättre på nästan alla delområden. Tor spelade stundvis slarvigt och var inte lika bra på att effektivt utnyttja de målchanser som gavs. I första perioden sköt Tor mycket men siktet var inte det bästa. M-Team hade också i Ossi Rannala en mycket bra målvakt.

I tredje perioden vaknade Tor och gjorde fyra mål. Men då hade M-Team redan fått upp ett allt för stort försprång.
För Tors fullträffar stod Jimmy Sved, Joni Kelloniitty, Jonas Hällfors och Joni Niiranen. Speciellt Kelloniittys mål visade prov på viljestyrka och gav lite plåster på såren åt Tors supportrar.

Bästemanspriset i Tor gick till målvakten Niko Nordström.

Video från presskonferensen.

Matchprotokoll.

Teksti/Text: Carita Liljendahl

Kiitos kaikille – tack till alla för den här säsongen. Foto: Benny Liljendahl