Otteluraportit

Edustusjoukkueen otteluiden otteluraportit

Tor – KeLy 8-4

4.10.2015 | Uutiset

Vahva ensimmäinen erä ja hyvä kolmas erä riitti kotijoukkueelle lauantaina kun divarin nousijajoukkue Kellon Lyönti (Haukipudas) tuli vierailulle Loviisaan.
Ottelu päättyi numeroihin 8-4 (3-0, 2-4, 3-0).

– Torin kokemus oli ratkaiseva, totesivat sekä KeLy:n paras pelaaja Konsta Kivioja että joukkueen valmentaja Janne Krankka lehdistötilaisuudessa.

Loviisan Torin paras pelaaja Joni Niiranen (2+1) sanoi että peli oli kaksivaiheinen.
– Ensimmäinen erä oli meiltä vahva, mutta toisessa nukuimme. Onneksi saimme sitten kolmannessa taas pelimme kasaan.

Torin valmentaja Sebastian Freudenthal oli samaa mieltä.
– Hallitsimme alussa ja peli pysyi kasassa vaikka vieraille tuomittiin rangaistuslyönti. Toinen erä oli meiltä heikko ja oli pakko tiivistää kahteen ketjuun. Sunnuntaina pelaamme kyllä taas kolmella ketjulla mutta koostumukset ovat vielä hieman auki.

Kotijoukkueesta puuttui muun muassa kapteeni Jonas Hällfors, joka työesteiden takia ei päässyt pelaamaan. KeLy:ä vastaan Joni Niiranen toimi kapteenina.

Ensimmäisen erän eka maali nähtiin ajassa 11.10 jolloin pallo pomppasi KeLy:n maalivahdilta metrin verran ulos ja paikalla oli Jere Jokinen. 2-0 tuli ajassa 13.39, maalintekijä Tommi Taimisto ja 3-0 ajassa 15.22 Joni Niirasen mailasta.

Toisessa erässä KeLy teki kaksi maalia vajaassa kahdessa minuutissa ja tilanne oli yhtäkkiä 3-2. Conny Lindblomin hieno kaukolaukaus vei kotijoukkueen 4-2 johtoon, mutta 4-3 kavennus tuli 23 sekuntia myöhemmin. Erässä nähtiin vielä kaksi maalia kun Joni Niiranen ajassa 29.25 teki 5-3 ja KeLy ajassa 33.14 5-4.

Kolmas erä oli sitten taas aika pitkälti Torin hallinnassa vaikkei yhtä vahva kuin ensimmäinen. Taimisto teki 6-4, Jesse Tolvanen 7-4 ja Miko Jussila 8-4.

Torin maalissa pelasi tällä kertaa Henri Haapaniemi.

Sunnuntaina 4.10 Tor pelaa jälleen kotona. Vastustajaksi saapuu SBS Wirmo ja ottelu alkaa klo 17.

Torin pisteet: Joni Niiranen 2+1, Tommi Taimisto 2+0, Jesse Tolvanen 1+2, Conny Lindblom 1+1, Jere Jokinen 1+0, Miko Jussila 1+0, Andreas Hietala 0+2, Miki Rauha 0+1.
Paras pelaaja, kultaplaketti: Joni Niiranen.
Hopea:
 Tommi Taimisto.
Pronssi: Conny Lindblom.
Nälkäisin pelaaja: Jere Jokinen.

Maalikooste.
Tulospalvelu.
Lehdistötilaisuus videolla.

Teksti: Carita Liljendahl

 

Tor jatkaa playoffpeleissä / Tor fortsätter i playoff

– Tottakai kaksi pitkää matkaa painaa jaloissa, mutta mielestäni onnistuimme silti pitämään ohjat käsissämme, sanoo Torin valmentaja Sebastian Freudenthal kun Loviisan Tor oli nujertanut SB Vaasan joukkueen toisen kerran vuorokauden sisällä divarin playoffpeleissä.

Ensimmäinen erä olikin aika selvästi Torin. Tuomas Savukoski vei joukkueensa 1-0 johtoon Jere Jokisen syötöstä kun pelikello näytti 3.25. Vaasa rankaisi heti tämän jälkeen ja tilanne oli 1-1. Tämän jälkeen Tor teki kolme maalia, joista ensimmäinen oli kaunis yhdistelmä kun Andreas Hietalan syöttö oikealta laidalta löysi Dan Forsströmin maalin edestä. Kaksi seuraavaa tulivat kaukolaukauksista, 3-1 oli Deina Imjackin ja 4-1 Jere Jokisen.

Selvästi huomasi, että ottelussa oli enemmän panosta kuin tavallisessa runkosarjapelissä. Tunteet kävivät kuumana välillä kentällä ja myös katsomossa.

– En yleensä valita tuomareiden työskentelystä, mutta täytyy sanoa, että meitä varoitettiin samoista virheistä joihin vastustaja syyllistyi saamatta siitä rangaistusta, sanoo Freudenthal. He saivat rikkoa peliä aika lailla ennen kuin ensimmäinen ulosajo tuli kolmannessa erässä.

Toisessa erässä Tor sai kiittää maalivahtiaan Niko Nordströmia ja puolustajiaan, varskinkin Jere Jokista, että vältyttiin takaiskuista. Torin ainoa maali tässä erässä oli hieno kääntölaukaus Jonas Hällforsilta.

Kolmas erä jatkui niin, että Tor taisteli ja sinnitteli. Maaleja ei tullut, mutta Hällforsilla oli tolppalaukaus. SB Vaasa teki kaikkensa, karvasi korkealta ja otti lopuksi maalivahtinsa pois.
5-4 maali syntyi kun aikaa oli jäljellä 14 sekuntia.

Torin paras pelaaja: Andreas Hietala.
Nälkäisin pelaaja: Jonas Hällfors.
Tiistaina selviää ketä vastaan Tor pelaa lauantaina ja onko ensimmäinen peli kotona vai vieraissa.
Ottelupöytäkirja.
Maalikooste.

Teksti: Carita Liljendahl

Jere Jokinen oli yksi puolustajalinjan parhaista. Jere Jokinen var en av stabilaste i försvaret. Foto: Benny Liljendahl

– Klart att det känns i benen då vi suttit i bussen två långa resor, men jag tycker ändå det var vi som höll i taktpinnen också den här matchen, säger Tors tränare Sebastian Freudenthal då hans lag för andra gången inom ett dygn besegrat SB Vaasa i playoffserien i division ett.

Den första perioden var ganska klart Tor. Tuomas Savukoski förde Tor till ledningen 1-0 på passning av Jere Jokinen vid 3.25. Bara 26 sekunder senare kvitterade SB Vaasa till 1-1.

Sedan gjorde Tor tre mål av vilket det första var en snygg kombination då Andreas Hietalas passning hittade Dan Forsström framför målet. De två följande var långskott av Deina Imjack och Jere Jokinen.

Man kunde klart se att matchen hade en större betydelse än en vanlig grundseriematch. Känslorna gick heta både på planen och på läktaren.

– Jag brukar inte klaga på domarna men lite märkligt var det att vi så gott som hela tiden varnades för samma fel som också motståndarna gjorde sig skyldiga till. Ändå fick de sin första utvisning först i slutet av tredje perioden.

I den andra perioden fick Tor tacka sin målvakt Niko Nordström och försvarslinjen, speciellt Jere Jokinen, att det inte blev fler baklängesmål än två. Tors enda mål i perioden gjordes av Jonas Hällfors på ett snyggt vändskott.

I tredje perioden kämpade Tor frenetiskt. SB Vaasa forecheckade högt och gjorde allt för att reducera. De sista minuterna spelade laget utan målvakt. 5-4 målet kom då fjorton sekunder återstod.

Tors bästa spelare: Andreas Hietala
Tors hungigaste spelare: Jonas Hällfors
På tisdag blir det klart vilket lag Tor möter i nästa omgång av playoff, och om matchen spelas hemma eller borta.
Matchprotokoll.
Videosammandrag.

Text: Carita Liljendahl

Tuomas Savukoski. Foto: Benny Liljendahl

Makea voitto Torille / Seger som smakade för Tor

Divarin pudotuspelien ensimmäisessä ottelussa SB Vaasaa vastaan Tor otti makean voiton jatkoajalla numeroin 4-5. Jatkoaikaa oli pelattu vain 40 sekuntia kun Jonas Hällfors teki voittomaalin.

– Vastustaja puolusti hanakasti ja tunnollisesti, sanoo Torin valmentaja Sebastian Freudenthal pelin jälkeen. Yritti saada vauhtimme laantumaan mutta vaikka jäimme alakynteen 4-2 päät eivät painuneet alas. Alivoimamaalimme joka tiesi meille 4-4 oli kova tahtomaali Dan Forströmilta ja koko joukkueelta.

Tor hallitsi sekä ensimmäistä että toista erää mutta maalinteko takkuili. Muun muassa Torilla oli kaksi tolppalaukausta ensimmäisessä erässä.

Sunnuntaina 15.3.2015 Tor kohtaa SB Vaasan kotona klo 17.

Voitto tietää jatkopelejä. Jos tulee häviö kolmas peli käydään Vaasassa tiistaina.
Ottelutilasto SB Vaasa – Loviisan Tor.
Maalikooste.

Sami Aalto on tehnyt 1-1 ja Jere Jokinen saapuu onnittelemaan. Sami Aalto har gjort 1-1 och gratuleras av Jere Jokinen. Foto: Benny Liljendahl

Lovisa Tor tog en seger som verkligen smakade då play off-matchernas första omgång startade på lördag. I fulltid visade siffrorna 4-4 men då 40 sekunder hade spelats av förlängningen gjorde Jonas Hällfors segermålet 4-5.

Tors tränare Sebastian Freudenthal säger efter matchen att SB Vaasa försökte få ner tempot genom att försvara samvetsgrant. Laget täckte ocskå bra alla Tors skott.
– Vi tappade inte humöret fastän vi låg under 4-2. Vårt 4-4 mål i boxplay var ett bevis på stark vilja av Dan Forsström och hela laget.

Tor dominerade spelet de två första perioderna men målskyttet haltade. Bland annat hade Tor två stolpskott i den första perioden.

Söndagen den 15 mars spelar Tor den andra playoffmatchen mot SB Vaasa hemma.
Seger i den matchen betyder att playoffmatcherna fortsätter. Förlorar Tor den andra matchen mot SB Vaasa spelas en tredje och avgörande på tisdag i Vasa.

Matchfakta HÄR.
Matchens viktigaste händelser och mål kan ses här.

Text/Teksti: Carita Liljendahl

Dan Forsström tekee 4-4 alivoimatilanteessa. I numerärt underläge gör Dan Forsström det viktiga 4-4-målet. Foto: Benny Liljendahl

Dan Forsström tekee 4-4 alivoimatilanteessa. I numerärt underläge gör Dan Forsström det viktiga 4-4-målet. Foto: Benny Liljendahl


Tor – Indians 7-8 ja

Loviisan Tor lähti hakemaan täyttä pistepottia rohkealla pelillä. Ottelun ensimmäisessä erässä Tor loi mukavasti paikkoja mutta vieraiden maalissa läpi ottelun hienosti pelannut Marek Öige piti Indiansin mukana pelissä. Paremman viimeistelyn ansiosta Indians pääsi ensimmäiselle erätauolle maalin johdossa.

Vaikka loviisalaisten tilanne sarjataulukossa oli erittäin tukala nähtiin tänään välillä ehkä kauden parasta Toria. Kokeneen kaartin johdolla saatin päälle hyvä taisteluilme, joka näkyi parhaiten Dan Forsströmin ensimmäisen jäähyn aikana. Jäähyn aikana joukkue pelasi rohkeasti ja taitojen ylärajoilla pallon pysyessä isännillä melkein koko kaksiminuuttisen ajan.

Tor sai kolmannessa erässä käännettyä maalin tappioaseman kolmen maalin johtoon. Tämän jälkeen tapahtui tällä kaudella valitettavan usein nähty romahdus joka huipentui Indiansin tasoitukseen ajassa 59:59.

Jatkoajalla vieraiden tehomies Toropainen iski pallon verkkoon, samalla hetkellä sammui Torin viimeinen toivonkipinä sarjapaikan säilyttämisestä.

Torin tehomiehet:

Horn 2+0
Niiranen 2+0
Hietala 0+2
Andersson 0+2
Kortelainen 1+0
Salminen 1+0
Mäki 1+0
Moilanen 0+1
Imjack 0+1
Venäläinen 0+1

Maalikooste

Lehdistötilaisuus

Kuvaus ja editointi Harri Hellstrand

Tor – NST 3-6

Maalikooste

Kuvaus ja editointi Harri Hellstrand

Happee – Tor 6-3

Loviisan Tor ei onnistunut toistamiseen yllättämään Happeen. Hienon taistelun jälkeen numerot kirjattin 6-3 isännille. Ottelu eteni vähämaalisena tasaisissa merkeissä, kolmannen erän alussa Happee sai väännettyä kahden maalin etumatkan. Tor ei luovuttanut, kaksi nopeaa maalia ja taululla jälleen tasalukemat. Happee nokitti kuitenkin nopeasti kahdella maalilla, viimeinen niitti tuli ottelun lopussa Torin pelatessa alivoimalla.

Torin seuraava ottelu pelataan 8.2. kotikentällä, vastassa tuolloin NST.

Torin tehomiehet:

Niiranen 1+0
Horn 1+0
Forsström 1+0
Jaakkola 0+1
Moilanen 0+1
Hietala 0+1

Tor – OLS 3-10, Tor – Josba 6-7 ja

Loviisan Tor ei onnistunut saalistamaan pisteitä viikonlopun tärkeistä peleistä. Lauantaina kylmää kyytiä tarjosi OLS, sunnuntain Josba-pelissä nähtiin isänniltä parempaa suorittamista. Kovan taistelun jälkeen Tor onnistui viemään ottelun jatkoajalle Deina Imjackin hirmuvedon ansiosta, mutta valitettavasti vieraat onnistuivat tällä kertaa paremmin hyödyntämään tekopaikkansa. Kahden tappion jälkeen tilanne sarjataulukon häntäpäässä käy entistäkin hankalammaksi. Otteluita on kuitenkin jäljellä, joten toivoa vielä on. Tor kohtaa seuraavaksi Happeen perjantaina 24.1. Ottelu pelataan Jyväskylässä alkaen klo. 18:30.

Maalikoosteet

Lehdistötilaisuudet

Kuvaus ja editointi Harri Hellstrand

Tor – Nokian KrP 3-9

Maalikooste

Kuvaus ja editointi Harri Hellstrand

Tor – SPV 6-13

Loviisan Torin salama-alku ei saanut hallitsevaa mestaria kanveesiin, SPV ehti kääntää kolmen maalin tappioaseman vielä ensimmäisen erän puolella. Toinen erä ehti vanheta ainoastaan kuusi sekuntia ennen kuin SPV lisäsi johtoaan, tästä huolimatta peli pysyi pitkään tasaväkisenä. Kolmannessa erässä vieraat rokottivat isäntien pallonmenetyksistä. Vasco Vanhala pääsi ottelun loppupuolella yrittämään uransa avausmaalia rangaistuslaukauksesta, tällä kertaa maalivahti veti kuitenkin pitemmän korren.

Torin seuraava vastustaja on sarjataulukossa sijalla 12 majaileva Nokian KrP. Ottelu pelataan keskiviikkona 15.1., paikka Loviisan liikuntahalli, aika klo 18:00. Tule kannustamaan Tor voittoon!

Torin tehomiehet:

Horn 2+1
Venäläinen 2+0
Andersson 1+1
Niiranen 0+2
Salminen 1+0
Mäki 0+1
Hietala 0+1

Maalikooste

Kuvaus ja editointi Harri Hellstrand

Erä – Tor 6-2

Loviisan Tor ei onnistunut saalistamaan pisteitä lauantai-illan kamppailussa. Puolustuspelissä oli hyviä elementtejä, hyökkäyspeli vaatii vielä hiomista. 5 vs. 5- pelissä Tor pärjäsi muuten hyvin, mutta Erä pääsi muutaman kerran rokottamaan hyökkäyspään virheistä. Joni Niiranen johti hienosti kakkoskenttää, Niko Nordström oli jälleen hyvä maalissa.

Torin seuraava vastustaja on hallitseva mestari SPV. Ottelu pelataan Loviisan liikuntahallissa 11.1. kello 17:00.

Torin tehomiehet:

Horn 1+0
Jaakkola 1+0
Imjack 0+1
Mäki 0+1

1 2 3 4 5 6