Torin B-junioreilla voitto ja tappio

Viime lauantaina Loviisan Torin B-juniorit pelasivat eliittijatkosarjan turnauksessa Askolassa. Lohkoykköstä ja -kakkosta vastaan pelattiin tappio ja voitto.

Tor-Indians
Lohkon kärkijoukkue oli odotetun kova. Se hyppäsi kuskin paikalle heti ja jo minuutin kuluttua se pääsi pelaamaan ylivoimalla. Avausosuma syntyi jäähyn loppuhetkillä ja Indians johtoon. Espoolaiset onnistuivat vielä toistamiseen ja avauserä heille 0-2.

Toinen erä oli maalien valossa tasainen, mutta Loviisan kuparinen pysyi ehjänä. Indians iski kerran ja päätöserään lukemissa 0-3. Kun kolmatta oli pelattu viitisen minuuttia, iski Indians neljään minuuttiiin neljä maalia ja peli oli taputeltu. Espoolaiset onnistuivat pitämään maalinsa koskemattomana ja näin pisteet Indiansille maalein 0-7.

Blackbirds-Tor
Jos avauspelissä ote oli vastustajalla, oli tilanne nyt toinen. Tor pääsi hyvin peliin mukaan lohkokakkosta Blackbirdsiä vastaan, mutta paikoista huolimatta osumia ensimmäisessä erässä nähtiin vain yksi. Emil Ahoranta pommitti Valtteri Pirttimaan syötöstä ylivoimalla Torille 0-1.

Toisen erän alkuun Tor pääsi jälleen kokeilemaan maalintekoa ylivoimalla ja taas Emil tykitti pallon verkkoon ja Tor johtoon 0-2. Syötön tarjoili Nicklas Nyholm. Jim Lill-Smeds teki jo 0-3 Ilari Koskenmäen syötöstä, kunnes Blackbirdskin avasi maalitilinsä. Niko Orava teki yksilösuorituksella 1-4 Torille ja näissä lukemissa mentiin myös viimeiseen erään.

Kolmannessa Torin ote herpaantui hetkeksi ja Blackbirds napautti nopeaan tahtiin kaksi kavennusmaalia ja yhtäkkiä pelattiinkin maalin peliä tilanteessa 3-4. Tor pääsi ottelun loppuhetkillä taas ylivoimalle. Tällä kertaa Nicklas Nyholm teki Jim Lill-Smedsin syötöstä ja ero kaksi maalia kun peliä kolmisen minuuttia jäljellä.

Blackbirds haki kavennusta, mutta maalit tekikin Torin Niko Orava. Syötöt tarjoilivat Oliver Kanerva ja Sebastian Stark. Voitto ja pisteet Loviisaan maalein 3-7. Joukkue pelasi hyvän pelin ja erityisesti Torin ylivoimapeli oli jäätävän tehokasta. Onnistumisprosentti oli täydet 100%: kolme ylivoimaa ja kolme maalia.

B-junnujen sarjapeleissä alkaa hiihtolomatauko. Eliittijatkosarjan seuraava turnaus pelaataan Loviisan liikuntahallissa 4.3 Tuolloin vastaan tulee klo 10.00 Oilers Sininen ja klo 17.00 Rangers. Tervetuloa!

Tor-Indians 0-7 (0-2)(0-1)(0-4)
Peik Leppälä (mv)

Blackbirds-Tor 3-7 (0-1)(1-3)(2-3)
Niko Orava 3+0
Emil Ahoranta 2+0
Nicklas Nyholm 1+1
Jim Lill-Smeds 1+1
Ilari Koskenmäki 0+1
Valtteri Pirttimaa 0+1
Sebastian Stark 0+1
Oliver Kanerva 0+1
Waltteri Laaksonen
Jose Vauhkonen
Oscar Broman
Max Mattas (mv)