Suomen cupin hopeamitalit Loviisaan!

This post is also available in: ruotsi

TAMPERE – Kiitos tästä matkasta. Sen varrella on ollut monta jännittävää kamppailua. Ja onnea mitalista. Hopea ei ole häpeä.

Näitä kommenteja kuultiin lauantai-iltana Suomen cupin loppuottelun jälkeen Tampereen Areenalla. Hopeamitalit kaulassa Loviisan Torin pelaajat kohtasivat kaukalon laidalla yli satapäisen sinikeltaisen kannattajalaumansa.

Tor oli kaksi erää hyvin jaksanut taistella hallitsevaa Suomen mestaria Classicia vastaan, jopa voittaen toisen erän 2–1. Katsomossa loviisalaisjoukkueen fanit olivat kiistattomat ykköset pitäen kovaa meteliä alusta loppuun saakka. Sekä tamperelaispelaajia että osa yleisöstä kiittelivät ottelun jälkeen hienosta tunnelmasta, jota ei taatusti olisi saatu kokea ilman Torin faneja.

Ottelu päättyi numeroin 9–2. Ensimmäinen erä meni melko selkeästi Classicille 3–0. Alussa Tor kokeili ikään kuin kepillä jäätä eikä päässyt montaa kertaa häiritsemään vastustajien maalivahtia. Erän vanhetessa Torin peli alkoi kuitenkin sujua paremmin ja toisessa erässä meno oli aivan toisenlainen. Silloin Classic joutui tekemään kunnolla töitä estääkseen vastustajan menoa.

Huikeat fanit!

Kolmanteen erään Classic tuli sitten ilmiselvästi näyttämään osaamistaan. Tor taisteli hyvin vastaan mutta ei enää pystynyt paremmalleen mitään. Yleisö sai nähdä pari nopeaa ja kaunista osumaa kun kotijoukkue vei erän numeroin 5–0.

Torin maalit tekivät Kasper Tähkä ja Teemu Karjalainen. Syötöt antoivat Asko Santero ja Nicolas Malmberg. Kasper Tähkä palkittiin Torin parhaana pelaajana.

Teksti & kuvat: Carita Liljendahl

Andreas Hietala ja Jonas Hällfors pokaalin kanssa ottelun jälkeen.

Tunnelmia ottelusta löytyy tästä, kuvat ovat Esa Takalon salibandyliigan puolesta.

Lisää kuvia katseltavaksi löytyy myös Facebookista, Loviisan Tor fanit ja Loviisan Tor salibandy-sivustolta.

Tulospalvelu.

Maalikooste.

Ylen ruotsinkielinen teksti ottelun jälkeen löytyy tästä.

Otteluselostus paakallo.fi.