Tor jatkoon cupissa

This post is also available in: ruotsi

LOVIISA Loviisan Tor taisteli itsensä neljän parhaan joukkoon Suomen cupissa torstai-iltana kotiluolassaan. Vastustaja, kakkosdivarin Kirkkonummen Rangers, ei silti antautunut helposti. Loppulukemat kirjattiin 10–6 (3–2, 2–0, 5–4).

Jonas Hällforsin tehot ottelussa 2+1. Foto: Benny Liljendahl

Rangers meni johtoon 0–1, mutta Tor tuli nopeasti tasoihin ja meni myös johtoon. Ensimmäisen erän jälkeen tilanne oli silti kutkuttavan jännittävä 3–2.

Myös toinen erä oli melko tasainen, vaikka Tor vei sen numeroin 2–0. Tauolle mentiin lukemissa 5–2.

Kolmannen erän alussa kotijoukkue teki vajaassa neljässä minuutissa neljä maalia ja siirtyi  johtoon 9–2. Tässä vaiheessa näytti vahvasti siltä, että Tor helposti vie erävoiton. Siitä tuli kuitenkin jännittävä varsinkin kun Rangers päätti pelata pitkät ajat ilman maalivahtia. Ero kaventui 9–4 kunnes Jonas Hällfors teki tyhjään maaliin 10–4. Tämän jälkeen Rangers teki taas kaksi maalia, mutta 10–6 maalin syntyessä pelikello näytti jo 57.20 ja Tor onnistui pitämään rivinsä kasassa loppuun saakka.

Otteluohjelman mukaan Tor kohtaa joko Nurmon Jymyn tai NST Lappeenrannasta Suomen cupin välierässä. Muut joukkueet, jotka taistelevat loppupelipaikoista ovat liigajoukkueet SalBa, Classic, Koovee ja OLS.

Torin pisteet: Jonas Hällfors 2+1, Jesse Tolvanen 2+0, Sami Aalto 1+3, Conny Lindblom 1+1, Teemu Karjalainen 1+1, Asko Santero 1+1, Dan Forsström 1+0, Atte Silvennoinen 1+0, Andreas Hietala 0+1, Peik Salminen 0+1, Joni Kelloniitty 0+1.

Teksti: Carita Liljendahl

Miesten Suomen cup, yksittäiset ottelut.

Tulospalvelu, Tor-Rangers.

Maalikooste.