Selvä voitto Turussa

This post is also available in: ruotsi

TURKU Loviisan Tor otti selvän voiton Turussa sunnuntai-iltana. FBC Turku kaatui numeroin 2-11 (0-5, 0-4, 2-2).

– Kaikki onnistui tänä iltana, sanoo Torin valmentaja Marko Paju. Ensimmäinen erä oli ehkä kauden paras, kivaa katseltavaa.

Selvä voitto tuli! Kuva otettu ottelussa Erä Akatemia vastaan. Foto: Benny Liljendahl

Hyvä puolustus ja iloinen hyökkäys jatkui myös toisessa erässä. Loviisan Tor käytti kaikki 18 kokoonpanossa mukana ollutta pelaajaa ja vastuuta jaettiin kaikille.

– Kolmannessa erässä paras intensiteetti sitten jo hävisi molemmalta joukkueelta, toteaa Paju. Pelattiin vain ottelu loppuun.

Ikävänä asiana todetaan, että Joni Niirasen silmävamma on melko vakava. Se syntyi harjoituksissa pari viikkoa sitten. Tällä hetkellä ei ole tietoa siitä pystyykö Niiranen enää pelaamaan tällä kaudella.

Jesse Tolvanen on kärsinyt selkävammasta ja Matias Palm on myös ollut poissa polvivamman takia. Palm on kuitenkin päässyt jo hieman harjoittelemaan, mutta on epäselvää milloin hän taas on ottelukunnossa.

Torin pisteet: Asko Santero 3+1, Jonas Hällfors 2+3, Peik Salminen 2+0, Jesse Tolvanen 1+1, Jere Jokinen 1+0, Dan Forsström 1+0, Sami Aalto 1+0, Andreas Hietala 0+4, Iiro Liede 0+1, Atte Silvennoinen 0+1.

Tulospalvelu.

Seuraavat ottelut: 9.12 O2 Jyväskylä – Tor, 14.12 Tor – Rangers (Suomen Cup), 16.12 Tor – Tiikerit.