Loviisan Torin B-junioreilla kotiturnaus

Torin B-juniorit pääsevät pelaamaan avausturnauksensa kunnostetussa liikuntahallissa. Sunnuntaina tarjoiltiin salibandyn ystäville seitsemän vauhdikasta peliä, kun B-junioreiden kilpasarja pyörähti käyntiin. Loviisan Tor pelasi turnauksesa avaus- ja päätösottelun.

Tor – Rangers
Avauspelinä pelattiin Loviisan Tor vastaan Kirkkonummen Rangers. Torilta nähtiin yksi kaikkien aikojen parhaista peleistä. Valmistautuminen otteluun oli tehty hyvin ja peli rullasi alusta alkaen. Avausmaali syntyi ensimmäisen erän puolessa välissä, kun Jim Lill-Smeds löi ylivoimalla Valteri Pirttimaan syötöstä 1-0. Minuutin päästä sama mies iski toistamiseen ja erätauolle Loviisan johtaessa 2-0.

Toisessa erässä meno jatkui samanlaisena. Rangers oli ensimmäisen erän lopussa hölmöillyt itselleen 5 minuutin rangaistuksen, minkä Tor hyödynsi toisessa erässä tekemällä kaksi ylivoimamaalia. Niko Orava syötti napakasti Nicklas Nyholmille maalin kulmalle, joka napautti munkin verkkoon. 19 sekuntia tästä ja sama parivaljakko kopioi edellisen ja teki täsmälleen samanlaisen maalin uudelleen.

Loviisan peli oli keskittynyttä, tilanteisiin reagoitiin hiukan vastustajaa nopeammin ja kovemmin eikä Rangersille annettu juurikaan mahdollisuuksia. Myös toinen erä Torille 2-0 ja kolmanteen erään mentiin 4-0 johtoasemassa

Kolmannessa erässä myös Rangers pääsi maalien makuun ja teki kaksi, mutta Tor vastaavasti viisi. Kolmaskin erä selkeästi loviisalalisille ja koko ottelu maalein 9-2 Loviisan Torille. Erinomainen peli, missä pelaajien keskittyminen, peli-ilo ja tekeminen pysyivät loistavina pelin alusta loppuun saakka.

Tor – EräViikingit Musta

Pitkän tauon jälkeen oli vuorossa turnauksen päättävä Torin toinen ottelu. Joukkueen peli ei noussut edellisen tasolle. EräViikingit teki avausosuman minkä Tor kuittasi vajaa kaksi minuuttia ennen erätaukoa. Puoliminuuttia ennen erätaukoa Torilla oli mustat yhdeksän sekuntia ja EräV iski kahdesti ja avauserä vastustajalle 3-1.

Ottelu jatkui tämän jälkeen tasaisena. Sekä toinen että kolmas erä pelattiin tasan. Näin EräViikingit säilyttivät avauserässä hankkimansa johdon ja veivät ottelun maalein 4-6.

Lohko on varsin tasainen ja avausottelun erinomainen suoritus antaa vahvan pohjan joukkueelle tuleviin turnauksiin.

Otteluiden tilastot

Tor – Rangers 9 – 2 (2-0)(2-0)(5-2)
Jim Lill-Smeds 4+1
Nicklas Nyholm 2+2
Niko Orava 2+2
Sebastian Stark 1+2
Markus Tamminen 0+1
Valtteri Pirttimaa 0+1
Waltteri Laaksonen
Ilari Koskenmäki
Jose Vauhkonen
Joona Suomalainen
Oscar Broman
Rasmus Järventaus
Oliver Kanerva
Emil Ahoranta
Roy Carlsson
Max Mattas (mv)

Tor – EräViikingit Musta 4 – 6 (1-3)(1-1)(2-2)
Niko Orava 2+0
Joona Suomalainen 1+0
Markus Tamminen 1+0
Nicklas Nyholm 0+1
Valtteri Pirttimaa 0+1
Peik Leppälä (mv)